Tekstin alkuun
Etusivu - Suomen Toivo -ajatuspaja
Uudet työllistämisen tavat -väitöskirja ilmestynyt
Uudet työllistämisen tavat hakevat käyttövoimansa useiden eri toimijoiden yhteistyöstä

VTM Mika Ala-Kauhaluoman väitöstutkimuksen tarkastelun kohteena ovat olleet Suomessa 1990-luvun puolivälin jälkeen käyttöön otetut työllistymisen ja hyvinvoinnin tukemisen tavat. Päätarkoituksena on ollut analysoida ja kuvailla aihepiiriin keskittyvien uusien hankkeiden toimenpiteiden ja toimintamallien taustoja, toimeenpanoa ja tuloksellisuutta.

Uusille työllistymisen tukemisen tavoille on tunnusomaista, että se ei ole perinteisen valtion normiohjauksen vaikutuspiirissä, vaan omaa kehittämis- tai toimeenpanovaiheessa suhteellisen vapaan toimivallan valtioon nähden tai on siitä kokonaan riippumaton. Uusissa hyvinvoinnin ja työllistymisen toimintatavoissa julkinen vastuu on jakaantunut eri hallintotasoilla ja eri sektoreilla toimiville julkisyhteisöille. Näin ollen järjestelmän koordinointiin liittyvää problematiikkaa on samanaikaisesti jouduttu jakamaan useille eri toimijoille. Julkisen vallan päätehtäväksi jää hallinnan ohjaaminen ja valvominen.

Uusien työllistymistä tukevien keinojen kohderyhmänä ovat heikoimmassa työmarkkina-asemassa olevat tai ns. marginaalityövoimaan kuuluvat työttömät työnhakijat. Kymmenen vuoden aikana kehitetyt työllistymistä tukevat mallit voidaan jakaa lähtökohdiltaan ideaalityyppisesti kahteen osaan. Yhteisöinterventiot viittaavat kehittämistyöhön, jossa päämääränä on ollut uusi yhteisöllinen toimintamalli. Yksilöinterventioilla puolestaan tarkoitetaan hanketyötä, jossa on kehitetty uutta asiakastyön toimintamallia.

Yksilöinterventioihin kuuluvat mallit voidaan jakaa erilaisiin työvalmennuksen malleihin, siirtymävaiheiden koulutus- ja ohjausmalleihin sekä palveluohjaus- ja aktivoitumismalleihin. Yhteisöinterventioista on kyse silloin, kun hanke yksilöinterventioiden sijaan tuottaa uusia yhteisöllisiä rakenteita tai yrityksiä tai kohdentuu jo olemassa oleviin yrityksiin. Yhteisöinterventioiksi voidaan lisäksi laskea sellaiset toimintamallit jotka keskittyvät erityisesti paikallisen tai alueellisen työllisyyden kehittämiseen.

Yhteystiedot Turun yliopiston viestintä
sähköposti: <viestinta@utu.fi>
puhelin: (02) 333 5909, 333 5979, 333 6225
telefax: (02) 333 6310
<http://www.utu.fi/viestinta>
© 2007 Suomen Toivo -ajatuspaja - Tekninen toteutus Optinet kotisivut