Tekstin alkuun
Etusivu - Suomen Toivo -ajatuspaja
KuntaKorva

Suomen Toivo -ajatuspaja ja Kokoomus ovat haastaneet kaikki suomalaiset kertomaan mikä on kunnallispolitiikassa tärkeää tai toisaalta yhdentekevää. Haasteen ovat saaneet niin kokoomuslaiset kuin erilaisten kansalaisjärjestöjen aktiivitkin. Lopuksi haastettiin Helsingin Sanomien nettisivun kautta kaikki asiasta kiinnostuneet.

Haastettuja pyydettiin kertomaan omia kunnallisvaaliteemoja, arvioimaan toisten tekemiä ehdotuksia sekä lopuksi arvioimaan teemoja satunnaisen henkilön ja hänen taustansa näkökulmasta.

On välitilinpäätöksen aika. Kaikille vastaajille luvattiin käyttöönsä raportti vastauksista ja tässä ne tulevat.

Toisessa alla olevista liitteissä on kooste sekä selvitys hankkeen periaatteista ja toisessa on kaikki vastaukset (lähes 2000 sivua) luokiteltuna aiheittain ja aiheen sisällä siihen järjestykseen johon vastanneet ovat ne arvioineet. Eniten "tikkataulupisteitä" saanut on ryhmässä ensimmäisenä jne.

Kuntakorvan raportti huhtikuu 2008. (pfd, 3,41 Mt) Tämä raportti käsittelee kuntakorvan pääteemoja valtakunnallisella tasolla.

Kaikki vastauksen luokittain järjestettynä. (pdf, 8,1 Mt) Raportissa kukin luokka on järjestetty "paremmuusjärjestykseen" toisten antamien arviointien perusteella.

© 2007 Suomen Toivo -ajatuspaja - Tekninen toteutus Optinet kotisivut