Dosentti Silvo Kaasalainen uskoo, että Suomi pärjäisi paremmin, jos puolueiden toiminta olisi oleellisesti rajoitetumpaa. Hän pitää puoluepoliittisia virkanimityksiä ”läänityssysteeminä, joka tuhoaa koko kansakunnan”. Hän ei pohdi, voiko demokratiaa olla ilman puolueita ja miten puoluelaitosta voisi kehittää. Lue professori Martti Häikiön analyysi Silvo Kaasalaisen uudesta kirjasta "Virkanimitysruletti. Miksi sopiva voittaa pätevän?"

Kaasalaisen mielipidekirjan alaotsikot kertovat sen sisällöstä:

Poliittiset virkamiehet vallan suojana. Lojaalisuus kaupan valtionhallinnossa; Virkanimitysruletti kunnissa. Lahjontaa, laittomuutta ja salailua. Nimitysruletin voittajat ja häviäjät.

Yhteenvetoluvun otsikko on Kohti toimivaa demokratiaa. Siinä Kaasalainen esittää 15 teesiä:

Virkanimitykset on tehtävä lainmukaisin pätevyysperustein. Kunnissa on siirryttävä asukasvaaleilla valitun pormestarin ja valtuuston ohjaamaan hallintoon. Kuntauudistus on tehtävä valtiovarainministeriön ohjaamana koko maassa.

Eduskunta- ja kunnallisvaaliehdokkaiden kaupallinen mainonta on lopetettava ja korvattava julkisin varoin tuotetulla informaatiolla. Puoluevero on lopetettava. Kunnallisvaaleissa tulee kunnanosayhdistyksille antaa oikeus ehdokkaiden asettamiseen.

Äänikynnys on poistettava. Hallituksen tulee asettaa ministeriöihin ohjauselin, joka ottaa vastuun lakien ja uudistusten tavoitteenasettelusta. Maahan on perustettava oikeuslaitokseen kuuluva perustuslakituomioistuin.

Luottamushenkilöiltä on edellytettävä lakien noudattamista tasaveroisesti muiden kansalaisten kanssa.

Todellinen köyhyys on poistettava Suomesta. Suomessakin tulee ottaa käyttöön eläkekatto.

Tarkastustoiminta on uudistettava palvelemaan asukkaita. Eduskunnalle valvontaelin. Yleisradio on yksityistettävä.

Kaasalainen on taustaltaan väitellyt kunnallispolitiikan tutkija, opettaja ja virkamies. Hänet erotettiin laittomasti Vantaan tarkastusjohtajan virasta 1997, mistä hän on kirjoittanut kirjan Kun taivas putosi – Vallankäyttöä Vantaalla (2000).

Vantaan osalta hän nojautuu lisäksi Risto Hietasen kirjoihin Kun kulissit kaatuvat (1996) ja Laittomuutta demokratian valekaavussa. Tosikertomus vantaalaisesta kunnallishallinnosta (1997) sekä laajemmin Pauli Puttosen väitöskirjaan Kunnalliset yhtiöt vallan välineinä (2002), muihin tutkimuksiin sekä runsaisiin lehtileikkeisiin. Taustalla vaikutta sisäministeriön entisen kansliapäällikön Arno Hannuksen klassikkokritiikki Virkamiehen näkökulmasta (1979).

Pääosa Kaasalaisen esimerkeistä on vanhoja, mikä taittaa kärkeä pamfletin ajankohtaisuudelta.

Kova ja yksipuolinenkin kritiikki, epäkohtien liioittelevakin paljastaminen ja menettelyjen lainmukaisuutta perkaavat oikeusjutut kuuluvat toimivaan demokratiaan. Vapaa lehdistö ja keskustelu ovat demokratian välttämätön ehto. Siksi Kaasalaisen teesit ovat tärkeää luettavaa, vaikka monista eri mieltä olisikin.

Ydinongelmaksi muodostuu mielestäni Kaasalaisen suhde puolueisiin. Millainen on hänen ihanneyhteiskuntansa? Ei kai hän vain kaipaile 1800-luvulle, jossa Suomea hallitsi yksinvaltainen keisari apunaan hänelle absoluuttisen lojaali ja usein sukulaisverkostojen nostama ”puolueeton” virkamieskunta?Kaasalainen näyttää uskovan, että ”demokraattinen kansalaisohjaus” sujuisi paremmin ilman puolueita?

Ei ole demokratiaa ilman puolueita, organisoituneita mielipiteitä. Demokratian ydinhaasteita on asiantuntemuksen sovittaminen poliittiseen prosessiin. Hyvä hallinto on oikeusvaltion keskeinen tunnusmerkki. Työnjako verot keräävän poliittisen päättäjän ja virkamieskunnan välillä on ikuinen haaste, johon joka päivä haetaan tasapainoa.

Martti Häikiö

Professori

Helsinki

Silvo Kaasalainen, Virkanimitysruletti. Miksi sopiva voittaa pätevän? WSOY. 156 s.