Kuntakeskustelussa on ”kovia” eli yksiselitteisten faktoja. Niitä määrittelevät lait ja viranomaiset ja tuloksia mitataan euroilla. Joskus numeroissakin on tulkinnan paikkoja, mutta yleensä yhteinen mitattavuus on olemassa.
Mutta sitten on ”pehmeitä” arvoja kuten identiteetti ja tunteet. Kotiseuturakkaus voi olla vahva vaikuttaja, vaikka sitä onkin mahdoton mitata. Kovien eurojen ja pehmeän identiteetin väliin sijoittuu vielä vaikeammin määriteltävä, mutta sitä kouriintuntuvampi tekijä. Se on valta. Kuka päättää on usein tärkeämpää kuin mitä päätetään.
Kotiseutuliitto kokosi tammikuussa tutkijoita kertomaan meneillään olevista identiteettiä koskevista hankkeista. Mukana oli kansa- ja maantieteilijöitä, valtio-oppineita, museologeja, arkistoihmisiä, sosiaalipoliitikkoja, historioitsijoita. Innostavan ympäristön tarjosi kansallisen kulttuurin pyhättö Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran komeasti korjattu juhlasali.
Kulttuurialan moniosaaja Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Lassi Saressalo luetteli paikallisen identiteetin kannalta tärkeitä huolenpidon kohteita: arkistot, museot ja muu paikallisen kulttuuriperinnön taltioiminen, historian kirjoittaminen, paikannimet, symboliikan säilyttäminen, yhdistystoiminta, paikallisuutta korostavat tapahtumat, kulttuurikohteiden viitoitus, lähipalvelut, paikallisdemokratia.
Tuloksena oli tutkijaverkosto työnimellä ”kunnat ja aluemuutokset, rajat ja identiteetit”. Sitä lupasi ryhtyä vetämään Sulevi Riukulehto Helsingin yliopiston Seinäjoella toimivasta Ruralia-instituutista.
Suomen Kotiseutuliitto on etenkin paikallista kulttuuriperintöä ja kotiseututoimintaa tekevä ja tukeva keskusjärjestö, jonka jäseninä on 632 kotiseutu- ja kaupunginosayhdistystä, lukuisia alueellisia kotiseutujärjestöjä, kaikki maakuntien liitot, lähes joka kolmas Suomen kunnista sekä lukuisia valtakunnallisia järjestöjä. Liitolla on hyvät kotisivut kotiseutuliitto.fi.
Paikan rajat ylittävää identiteettityötä on tehnyt ja tekee nuorisoseuraliike. Palveltuaan kansliapäällikkönä 26 opetusministeriä Jaakko Numminen jäi eläkkeelle 1996, hän omistautui nuorisoseuraliikkeestä kirjoittamansa lisensiaattityön loppuun viemiseen. Tulos on häkellyttävä: viisiosainen upeasti kuvitettu ja perusteellinen teos Yhteisön voima (Edita). 3 350 perusteellisesti tutkitulla ja sujuvasti kirjoitetulla sivullaan Numminen kattaa liikkeen koko historian tähän päivään, eri toimintamuodot ja alueet ja erityisesti paikallistason.
Liikkeen ytimenä on snellmanilainen kansansivistyksen aate, joka lähti suomalaiskansallisesta lehdistöstä, lukuyhdistyksistä ja kirjastoista, kansakoulusta, raittiusliikkeestä, kansanjuhlista. Vielä tänäkin päivänä liike on Nummisen mukaan säilyttänyt kaksi alkuperäistä tavoitettaan: paikallisuuden ja itsekasvatuksen ajatuksen. ”Ihmisen tulee jatkuvasti kasvattaa itseään, asettaa itselleen uusia tavoitteita. Tähän liittyy omatoimisuus, mutta myös osallistuminen, itsensä ja toisen ihmisen löytäminen.”
Martti Häikiö
Professori
Suomen Toivo -ajatuspajan hallituksen vpj.
|
5.2.2012 klo 15:10
Viittaan Kynävieraan kirjoituksen 28.11.2011 "Hyppy tuntemattomaan" kommenttiin 10:
Marko, kiitos Sinulle, kun kerrot terveisiä kotiseudultasi.
Nyt vaan on niin, että Suomi on iso maa ja olosuhteet ovat erilaisia maan eri osissa. Etelämpänä suurien kaupunkien ja niitä ympäröivien väkirikkaiden kaupunkien/kuntien tilanne on toisenlainen: mitä suurempi keskuskaupunki sitä huonommat ja kalliimmat palvelut niissä on näin asukkaan kannalta. Suuruuden ekonomia ei ratkaise talousongelmia ainakaan näissä kunnissa. Monesti näyttää siltä, että keskuskaupunki tarvitsisi naapurikuntienkin rahat omiin palveluihinsa ja hankkeisiinsa.
Yhdyskuntarakenteisiin on - näissäkin tapauksissa - satsattava. Tämän takia on kuntien välistä yhteistyötä tiivistettävä. Kuitenkin näyttää siltä, että keskuskaupunki on päällepäsmäri ja haluaa käyttää valtaa. Tämä on tullut hyvin esille esim. Tampereen seudulla, jossa mm. Pirkanmaan liiton maakuntavaltuuston pj jatkuvasti toistaa Suur-Tampereen autuaaksi tekevää voimaa. Vain argumentointi ontuu!
Sitten, … sosiaali- ja terveyspalveluiden ongelmat eivät ratkea meneillään olevalla hallituksen kuntauudistuksella. UUSI VAHVA peruskunta ei ole ratkaisu näihin ongelmiin. Kuitenkin nyt näyttää siltä, että ns. kuntakapina on tuonut hallituksellekin uutta tietoa tässä asiassa. Hyvä niin. Toisaalta: hyvinvointi pitää keksiä uudelleen kuten esim. Sitran yliasiamies on todennut terveydenhuoltoon liittyen.
Hankalin yhtälö, johon hallitus on ripustanut itsensä, on menettelytapa, jolla kuntauudistukseksi nimettyä hanketta ohjataan. Nyt käy niin, että kunta – valtio -suhteen viimeinenkin luottamuksen säie on katkeamassa. Luottamuspulalla, joka tästä hallituksen YHTEISKUNTAKOKEILUSTA seuraa, voi olla arvaamattomat seuraukset suomalaiselle yhteiskunnalle ja demokratialle.
Jaakko Pitkänen
|
|
31.1.2012 klo 23:54
Tulkitsen prof. Häikiön kirjoituksen voimakkaana kannanottona kunnallisen itsehallinnon puolesta. Kunnallinen itsehallinto on valtiollista viisautta.
Kunnallinen itsehallinto ei ole valtion sanelemaa pakkovaltaa eikä valtapolitiikkaa.
Jaakko Pitkänen
HT, FM
|
|
31.1.2012 klo 11:57
"Arkistot, museot ja muu paikallisen kulttuuriperinnön taltioiminen, historian kirjoittaminen, paikannimet, symboliikan säilyttäminen, yhdistystoiminta, paikallisuutta korostavat tapahtumat, kulttuurikohteiden viitoitus, lähipalvelut, paikallisdemokratia."
Tämä on sitä elämänaluetta, joka kuntarakenneremontoilille on ilmeisesti kovin vieras ja tarpeeton. Hyvä näkökulma kirjoituksessa!
|
|
30.1.2012 klo 23:12
Kulttuuriperintö on merkityksellistä tuleville sukupolville, sillä jokaisen sukupolven toiminnan perusta on edellisten sukupolvien työssä ja arvomaailmassa. Paikallisen maisema- ja kulttuuriperinteen suojeleminen tulisi mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon myös kaavoituksen ja rakennussuunnittelun tavoitteissa kun pyritään luomaan viihtyisää asuinympäristöä.
|
