Tekstin alkuun
Etusivu - Suomen Toivo -ajatuspaja
Kynävieras

Kokoomus tarvitsee lisää biletystä!

22.6.2009
Klikkaa kuva isommaksi

Kokoomus on tehnyt tutkimustoiminnassaan jo pitkään yhteistyötä TNS Gallupin kanssa. Kuluvan vuoden keväällä sai alihankkijamme mielenkiintoisen toimeksiannon: miten eri elämäntaparyhmät kytkeytyvät puoluekannatukseen. Massiivisten tietorekisteriensä ansiosta Gallup pystyi ajamaan ristiin puoluekannatusta kuvaavat tiedot ja RISC-Monitor -asenneryhmittelyyn keväällä 2009 kerätyt tiedot.

Lähtökohtana on siis RISC-Monitor asenneryhmät eli kymmenen elämäntavoiltaan erilaista ryhmää, joita on kuvattu seuraavasti:

      Visionäärit: Elämässä ohjaavat ensisijaisesti periaatteet ja etiikka. Ottavat vastuuta yhteisöllisissä asioissa. Monimutkaisuuden ja epävarmuuden kanssa tullaan toimeen. Mukautuvia ja uteliaita.

      Tasapainoilijat: Haetaan sopusointua hyvinvoinnin, velvoitteiden ja vastuiden välillä. Itsensä kehittäminen sekä muiden ihmisten huomio ja tunnustukset tärkeitä. Ennakkoluulottomia.

      Erottautujat: Elämässä tärkeätä normien rikkominen, erilaisuuden hakeminen. Mukavuus ja helppo elämä tärkeätä. Etsitään jatkuvaa stimulaatiota.

      Bilettäjät: Elämästä halutaan nauttia täysillä. Tärkeätä olla keskipisteenä. Elämässä korostuvat huvit, viihde ja jännitys. Ystäviä paljon ja vielä enemmän tuttavia.

      Mukanakulkijat: Tärkeätä tehdä asioita tavalliseen tapaan. Perhe keskeisellä sijalla. Tärkeätä on tasapaino, ei ylilyöntejä. Halu rikastuttaa henkistä elämää.

      Suojelijat: Toisten auttaminen ohittaa omat tarpeet. Työ ja tekeminen ovat elämän sisältö. Hyöty asetetaan huvin edelle. Asioita lähestytään rationaalisesti.

      Nostalgikot: Perinteet tärkeitä ja menneeseen katsotaan kaiholla. Elämässä ei tilaa nautinnoille, tunnekokemuksille. Ei tarvetta muuttaa elämää, riskejä vältellään.

      Huolettomat: Ominaispiirteenä itsekeskeisyys ja individualismi. Yhteisön odotuksista ei välitetä. Materiaaliset nautinnot keskeisellä sijalla. Globaalit asiat eivät kiinnosta.

      Onnenodottajat: Elämää värittää itsekkyys. Halutaan selkeitä ohjeita. Työ on keino ansaita elanto. Eletään tässä ja nyt. Yhteisestä hyvästä ei kiinnostuta.

      Tyytyväiset: Elämässä tärkeätä vakaus ja pysyvyys. Ennustamaton muutos huolettaa. Tuttuus, turvallisuus, johdonmukaisuus tärkeitä asioita oman mielenrauhan kannalta.

Näistä ryhmistä Kokoomukseen myönteisimmin suhtautuivat Erottautujat (61 %), Suojelijat (52 %) ja Tasapainoilijat (50 %). Keskimäärää vähemmän myönteisesti Kokoomukseen taas suhtautuivat Bilettäjät (29 %) ja Onnenodottajat (35 %). Myös Kokoomuksen eurovaalikannatus oli Bilettäjissä alhaisempi kuin muissa ryhmissä.

Ensireaktioni oli, että tämä ei voi olla totta. Biletys on aina kuulunut kokoomuslaisiin kohtaamisiin eikä ilonpitoa ole estänyt liika murhe tai turvallisuushakuisuus. Sitten huomasin, että itse asiassa kokoomuslaisia parhaiten kuvaavassa Erottautujan profiilissa on paljon niitä piirteitä, joita vaikkapa puoluekokousbileissä on ollut havaittavissa. Jatkuva stimulaation haku on ollut hallitsevaa…Toisaalta huomasin, että kokoomuslaisia huonommin kuvaavissa asenneryhmissä eli Bilettäjissä ja Onnenodottajissa on keskenään paljon yhtäläisyyksiä: lyhytjänteinen tässä ja nyt asenne, tietynlainen hedonismissävytteinen itsekkyys ja kiinnostumattomuus yhteisten asioiden hoidosta hallitsee ko. ryhmiä. Tällaisiahan kokoomuslaiset eivät varmastikaan ole vaan vastuuntuntoisia, työteliäitä, velvoitetietoisia ja empaattisia suomalaisia.

No, ihan vakavissaan näitä kirjoittajan yleistyksiä ei kannata ottaa. Vakavampaa pohdintaa oheinen tutkimus antoi siitä näkökulmasta, että taustamuuttujien mukaan nuorten osuus Bilettäjiksi luokitelluissa vastaajissa on suuri. Onkin valitettava tosiasia, että Kokoomuksen kannatuksen heikko kohta on nimenomaan nuorimmat ikäluokat. Oheinen kuvio kertoo, että alle 25-vuotiaissa Kokoomus on vasta kolmanneksi suurin puolue. Vihreät ovat suositumpi puolue nuorimpien keskuudessa vaikka puolueen kokonaiskannatus on puolet Kokoomuksen vastaavasta.

 On hyvä, että Kokoomus on vahva nuorten aikuisten ja keski-ikäisten joukossa, mutta nuorisokannatukseen kannattaisi varmaankin panostaa ihan tulevia vaalitaisteluja ajatellen. Tästä näkökulmasta KNL:n äskettäin käynnistynyt puheenjohtajakilpa on tärkeä taisto koko puolueen tulevaa menestystä silmällä pitäen. Toivotaan, että tiedossa olisi sisältörikas ja intomielinen kamppailu toinen toistaan parempien kandidaattien kesken ja että nuorten kilvoittelu saisi muun puolueyhteisön huomion ja tuen. Vastapalkinnoksi me vanhemmat odotamme saavamme monia hyviä bileitä!

Markku Pyykkölä

Toiminnanjohtaja

Suomen Toivo -ajatuspaja

Kirjoituksessa on 7 kommenttia:

Jouni J Särkijärvi

17.11.2009 klo 11:11
          Erityyppiset ihmiset odottavat politiikalta ja puolueilta eri asioita, jotka ovat osin ristiriitaisia; kaikkia ei edes voi miellyttää yhtaikaisesti.
- visionääri odottaa, että toimitaan eettisesti ja esimerkillisesti. Edellyttää myös ammattitaitoisuutta – johdonmukaisia näkemyksiä siitä, minne halutaan kehittää maailmaa. Haluaa vastauksia, koska puolueiden tehtävänä on niitä antaa
- tasapainoilija haluaa tehdä ja saada tunnustusta tekemisestään
- erottautuja haluaa, että katot ovat korkealla ja seinät levällään ja kavahtaa monoliittisia puolueita ja vahvoja johtajia; äänestää eri henkilöä joka vaaleissa; nauraa pomoille, jotka kelpuuttavat vain itseään tyhmempiä alaisia
- bilettäjä haluaa hyvää menoa ja seuraa eikä innostu kokoustamisesta
- mukanakulkija haluaa, että asiat hoidetaan kunnolla ilman että häntä vaivataan niillä
- suojelija haluaa, että vapaaehtoistyöllekin jää tilaa eikä yhteiskunta monopolisoi auttamista; pitää sopua tärkeämpänä kuin sitä, kenellä on valta
- nostalgikko haluaa turvallisuutta, suunnitelman A ja varasuunnitelman B, uskon siihen, että päättäjät ovat ajatelleet etukäteen kaikki mahdollisuudet. Kannattaa vahvaa johtajuutta
- huoleton ei odota muilta mitään eikä käy äänestämässä
- onnenodottaja haluaa instant-politiikkaa ja päivittäisiä nettiäänestyksiä, osallistumista ilman vastuuta
- tyytyväinen haluaa, että muutoksia olisi vähemmän eikä niitä tehtäisi muutoksen vuoksi vaan vain käytännössä todettujen epäkohtien poistamiseksi

Jo muutoinkin voidaan erottaa lisää ulottuvuuksia, ja politiikan luonne tuo niitä lisää.
- läheisyys-etäisyys; puhuvatko poliitikot samalla tavoin kuin ihmiset; julistetaanko vai jutellaanko; pukeudutaanko jäykästi, rennosti vai huonosti
- huumori-tosikkomaisuus; osataanko olla fiksusti hauskoja vai ainoastaan koomisia
- tekoetiikka-tavoite-etiikka; onko tärkeämpää, että yksittäiset teot ovat hyviä vai että tekojen vaikutukset lopputulokseen ovat hyviä (taustalla on mahdollisesti geneettisesti periytyvä taipumus)
- itsekkyys-altruismi; pitääkö puolueiden haalia ja turvata etuja kannattajilleen vai toimia eettisesti oikein myös silloin, kun tämä on ristiriidassa kannattajien etujen

Syysretkelle Kuusamoon.

6.7.2009 klo 20:48
Hyvä viesti,suuniteltaessa jatkotoimia kokoomuksen kannatuksen nostamiseksi.Parhaillaan onkin ilmoittautuminen kuusamoon syysretkelle,joka voisi toimia biletyksen avajaisina kaikenikäisille.Lähiyhteisöllisen toiminnan ja toisiin tutustumisen merkeissä,voitas pohtia eri ikäryhmien kanssa ihmisläheistä politiikkaa enemmänkin vapaamuotoisesti.

Pate

24.6.2009 klo 09:16
Visionäärit: Elämässä ohjaavat ensisijaisesti periaatteet ja etiikka. Ottavat vastuuta yhteisöllisissä asioissa. Monimutkaisuuden ja epävarmuuden kanssa tullaan toimeen. Mukautuvia ja uteliaita.
Katson kuuluvani tähän ryhmään. Periaate on oikeus ja oikeudenmukaisuus. Vallan ja vastuun pitää olla tasapainossa. Yhteisön ja kokonaisuuden etu oltava aina ensisijainen. Ei toisen puolueen etu, kuten Keski-Pohjanmaan suunatutumisessa ratkaisun tekijänä ministerimme Häkämies ajoi Keskustapuolueen etua.

Pekka M.

23.6.2009 klo 14:01
Tällaiset elämäntapoihin ja kulutuskäyttäytymiseen perustuva ihmisten luokittelu lienee markkinoinnissa ihan paikallaan, mutta miten se sopii politiikkaan. Yksi totuus ja viesti kai pitäisi olla olit sitten bilettäjä tai nostalgikko.

Seniori

23.6.2009 klo 13:59
Mikä nuorten puheenjohtajakamppailu? Missä sitä käydään, ketkä ehdokkaita? Mitkä asiat jakavat ehdokkaita? Onko KNL ylipäänsä hengissä?

markkinointiguru

23.6.2009 klo 13:58
Samaa mieltä. Nyt pitää vaalityötä hienosäätää, yleinen nami nami -kampanjointi voi jatkossa olla vain osa yleistä ilmettä.

aboriginaali

23.6.2009 klo 13:37
Hei

minusta hyvät analyysit erityyppisistä ihmisistä ja siksi toivoisin,että tulevaisuuden vaalityössä otettaisiin huomioon eri ihmistyypit- pelkästään yksi ja sama tyyli ei jatkossa onnistu vaan pitää löytää eri sävyjä eri tyyppisille  äänestäjille. Uskon, että pystytte myös tähän, koska tähän asti olleet onnistuneet kampanjat- nyt tosin täytyy muuttaa tyyliä ettei ala tositamaan itseään eikä täten enää mene perille.
tsemppiä!

Kirjoita kommentti:

Nimimerkki (pakollinen)
Sähköpostiosoite
(ei tule näkyviin)
Blogisi osoite
Kommentti (pakollinen)

Hae kirjoituksista


© 2007 Suomen Toivo -ajatuspaja - Tekninen toteutus Optinet kotisivut