Onko Aalto-yliopisto tehokas vastaus patenttikisaan?
23.10.2009
Oheisessa, liitteenä olevassa artikkelissa, Kilpailukykyä tiedeinnovaatioilla – mitä voimme oppia Yhdysvalloista? professori Arto Lahti suomii kovin sanoin suomalaista innovaatiojärjestelmää.
Suuri syyllinen passiiviseen järjestelmäämme saattaa olla kehuttu suomalainen peruskoulutus, jonka perusfundamentit on asetettu siten, että kaikkien suomalaisten tiedot ja taidot nostetaan edes tietylle vähimmäistasolle. Tämä monessakin mielessä yhteiskuntaamme rakentava ja tukeva periaate kätkee kuitenkin sisäänsä piikin; koulutusjärjestelmän huomio ja resurssit kohdistetaan niihin, joilla on oppimisessa vaikeuksia. Ne, jotka ovat ikäluokkaansa edellä eivät erityishuomiota saa.
Mitä teemme 10-vuotiaalle, joka olisi tiedoiltaan valmis lukioon? Suomessa on turha toivoa, että hänelle annettaisiin lisähaasteita, nostettaisiin ylemmille luokille tai siirrettäisiin vaativampaan kouluun. Täällä hän saa odottaa vielä toiset 10 vuotta katsellen heikompilahjaisten toveriensa nenänkaivuuta, ennen kuin pääsee korkeakoulutukseen. Ja tuskin mikään passivoi nuorta mieltä niin tehokkaasti kuin vuosien odotus.
Nuoria mieliä ruokkimalla voitaisiin kasvattaa meitä nykypäivän aikuisia paljon räjähtävämpiä, luovempia ja nerokkaampia sukupolvia.
Tarjoan innovaation lähteeksi panostusta lahjakkaiden lasten ja nuorten erityisopetukseen.
Miksei innovaatioita tule? Miksi USA:n järjestelmä on parempi? Muutamia pointteja. Kulttuuri. USA on nuori valtio ja sen koko kansallinen identiteetti perustuu sloganiin amerikkalaisesta unelmasta, joka on hyvin vahvasti liitoksissa innovatismiin. USA:laiet kapinoivat kaikkea Eurooppalaista vastaan kuin murrosikäinen lapsi. He tekevät kaiken toisella tavalla. On gallonat ja mailit jne.. Eurooppalainen kulttuuri on paljon vanhempaa. Täällä ei haluta luoda uutta, vaan pitää kiinni vanhoista valtarakenteista. Tämä "spiritti" uudesta valtiosta, uudesta maailmasta on hyvin oleellinen asia innovaatioiden lähteenä.
Jos innovaatioita halutaan tällainen "spiritti" pitäisi saada Suomeenkin. Tämä ei mielestäni ole täysin pois suljettu mahdollisuus, sillä Suomella on hyvin paljon yhteistä USA:n kanssa. Myös Suomi on hyvin nuori.
Tosiasia on kuitenkin se, että Suomi on ottanut enemmän vaikutteita sen vanhoillisista vasemmistokeskeisistä naapureista eritoten Ruotsista. Tämä näkyy mm. siinä, että meillä edelleen käytetään yhteiskuntarakenteena mallia, jota kutsutaan pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi. Monet pitävät tätä mallia maailman onnistuneimpana ja perustelavat tätä pohjoismaiden elintasolla. Tässä kuitenkin unohdetaan se seikka, että mallin luoja Ruotsi oli TMII jälkeen Euroopan vaurain valtio, koska se välttyi sodalta. Kuitenkin Ruotsi on jo kauan sitten menettänyt kaiken tuon etumatkan. Jopa Suomi on ajanut monessa asiassa edelle. Myös Tanskan vauriot sodissa olivat minimaaliset ja Norjalla on öljyä. Lähinnä pohjoismaisen hyys. hyvinvointimallin seuraukset näkyvät Råsengårdin katumellakoissa.
Innovaatioita ja niiden "kaupallistumisessa" auttavat hyvin paljon yhteinkunnan perusrakenteet. On ymmärrettävä, että ei millään verovaroilla kustannettujen instanssien ylläpitämisellä saada ikinä mitään tehokasta aikaan. Tämä koskee kaikkea niin asunto- kuin vaikka koulutuspolitiikkaa. Toki tähän liittyy myös monia muita asioita kuten velka jne..
Puhuttaessa innovatismista minä kiinnittäisin huomiota yhteiskunnan ihan perusrakenteisiin. Mistä tulee ruoka, asunnot, energia jne...Tarvitaanko me edes ihan oikeasti mitään innovatismia? Jos tarvitaan, mitä se innovatismi edes tarkoittaa? Nyt puhutaan jostain sähköautoista. Kuitenkin tekniikka oli jo 70-luvulla käytössä. Tiesitkö, että on olemassa tekniikka jo lentoautoihin? Miksi ihmiset kulkevat jollain lentokoneella? Kauan sitten on keksitty maglev-junat, joilla pääsee New Yorkista Pekingiin puolessa tunnissa tavalla, joka kuluttaa vain 2% energiasta mitä lentokoneella tarvitaan ja tavalla, joka on täysin ympärsitöystävällistä toisin kuin lentokoneissa käytetty energia, joka on yksi eniten saastuttavampia muotoja. Miksi Suomi puhuu jostain ydinvoimasta? Kauan sitten on ollut esim. tuuli-, aurinko-, vesi- ym.voimaa? Nämä ovat täysin ympäristöystävällisiä ja helppoja energiamuotoja. Jo nyt minä pystyisin esim. lämmittämään oman asuntoni puhtaasti ja omavaraisesti aurinkoenergialla.
Puhuttaessa uusista tekniikoista ja sitä mitä arkipäivässä käytetään on valtava ero. Jos oikeasti halutaan innovatsimia, onkohan kaikille kuitenkaan ihan selvää mitä se tosiasiassa vaatii? Mitä se vaatii kehittää vielä kehittyneempiä vehkeitä mitä esim. maglev on? Ei taida sellaisia neroja täällä olla. No jos ekaks saatais edes maglev-junat "kaupallistetua" eli massakäyttöön. No miksi siitä ei tule trendi? Sehän olisi valtava hyppäys ja edistys. Minä käytin niitä pelejä tietokonepelissä jo 2010-luvulla. Täytyy yhteiskunnan olla täysin alikehittynyt, jos vieläkin käytetään jotain vammaisia lentokoneita. Tässä välissä yksinkertainen kysymys? Missä on se organisaatio ja resurssi, joka alkaisia värkätä tällaista valtavaa maglev-tieverkostoa? Kuka sen kustantaa? Kenellä on siihen aikaa ja varaa saati kykyjä? Verovaroinko se kustannetaan?
Suomessa tutkimus- ja kehittämistyön rahoitus on maailman kärkitasoa ja tohtorien määrä on väkilukuun suhteutettuna EU-maiden ylivoimaisesti suurin. Tieteen laatu on kuitenkin Pohjoismaiden heikoin ja OECD:n keskitasoa, ja kansainvälistyminen vähäistä.
Luettuani Pekka Valtosen kommentin, palaisin jälleen meidän suomalaisten huonoon yhteistyökykyyn. Onko siinä suurin syy tehottomaan innovaatioiden hyödyntämiseen. Yliopistojen ja korkeakoulujen keksintöjen oikeuksia muutettiin muutama vuosi sitten ja mahdollistettiin keksintöjen hyödyntäminen yhdessä. Selkeytettiin tilannetta, jotta myös rahoittajat voivat lähteä omat intressinsä varmistaen mukaan kaupallistamishankkeisiin. Innovaatioiden kaupallistaminen vaatii yhteistyötä ja sitä ei Suomessa osata.
Elinkeinoelämän keskusliiton tuoreessa Oivallus -ennakointihankkeen väliraportissa (S.14) todetaan, että tulevaisuudessa työ tehdäänn oppivissa verkostoissa, mutta yhteistyössä törmätään yhä edelleen liikaa raja-aitoihin ja rotkoihin. Työtä tehdään yhä edelleen eriytyneissä lohkoissa kuin avoimesti yhdessä.
Toivottavasti Aalto yliopisto omalta osaltaan purkaa näitä raja-aitoja. Yhteistyö ei kuitenkaan ole organisaatio laatikoista kiinni, vaan se on toimintatapa.
Aihepiiriä, patenttien käyttöä tutkimuksen ja kehittämisen tehokkuuden mittarina, liki 30 vuotta seuranneena en voi olla kommentoimatta kirjoitusta patenttiammattilaisen näkökulmasta.
Eritoten kun USA:n patenttiviraston tuore pääjohtaja on asettunut ”Eurooppalaisen” patenttijärjestelmän puolustajaksi.
Professori Arto Lahden kirjoituksen ongelma, eurooppalaisten huono menetys innovaatioiden kaupallistamisessa on hyvin tunnettu. Sille on jo aikoja annettu nimi ’eurooppalainen paradoksi’, eli kyvyttömyys kaupallistaa erinomaisia tutkimustuloksiamme ja innovaatioita.
Tästä aiheesta on jopa Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille sekä talous- ja sosiaalikomitealle ”Innovaatioiden edistäminen patenttien avulla”.
Voisin vielä kertoa, että Lahden esittämiä sektorikohtaisia patenttilukuja tarkempia tuloksia siitä mitä T&K-panoksella on saatu aikaan löytyy nettisivulta www.europe-innova.org
Minusta noista Europe Innova tutkimusryhmän tuloksista ilmenee kuitenkin, että teollisuuden eri sektorien tutkimusintensiivisyys selittää jonkin verran ’eurooppalaista paradoksia’.
Mutta huonona puolena meille suomalaisille on, että nuo samat luvut kertovat, että meidän oman maan innovaatiojärjestelmä on kehno. Tuloksia on vähän suhteessa käytettyyn rahamäärään.
Mutta professori Lahden eräistä johtopäätöksistä olen täysin eri mieltä.
2.1. Yhdysvaltojen etu: nerokas oikeusjärjestelmä. Näin ei todellakaan ole, vaan oikeusjärjestelmä haittaa aitoa yritystoimintaa.
Nimittäin kaiketi muistetaan Stella Liebeckin, 79-vuotiaan rouvan oikeusjuttu. jossa McDonalds vel- voitettiin maksamaan 2,9 miljoonaa USD hänen loiskittuaan liian kuumaa kahvia säärilleen.
Patenttilainsäädännöstä professori Lahti esittää, että USA:n First-to-invent–järjestelmä olisi parempi kuin koko muun maailman (toinen poikkeus Filippiinit) käyttämä First-to-file–järjestelmä.
Toki järjestelmä on parempi patenttilakimiehille, sillä jokainen interferenssitapaus tuo heille lisätuloja kymmenistä tuhansista satoihin tuhansiin. Ja kun keksijä maksaa niin helposti huomaa, että järjestelmässä toimivat välittäjät ovat hyötyjiä, eivät keksijät.
Taloudessa epävarmuus maksaa ja tuo First-to-invent–järjestelmä tuo mukanaan keksinnön tekemisajankohtaa koskevan epävarmuuden. Sen sijaan muun maailman First-to-file–järjestelmässä tiedetään alusta alkaen milloin keksintö on tehty. Sn perusteella voidaan tehdä taloudelliset laskelmat ja suunnitelmat varmalta pohjalla tarvitsematta pelätä, että jälkeenpäin joku yhdessä asiamiehensä kanssa väittää keksineensä patentin kohteen jo aiemmin.
Jostain olen kuullut, että yksittäisen maan oikeudenkäyntikuluiltaan maailman kallein patenttiriita on ollut Valmetin ja Beloitin välinen. Sen ratkaisu perustui juuri tuollaiseen väitteeseen, että Valmetin patentoiman keksinnön olisi tehnyt joku Belointin työntekijä ennen patenttihakemuksen jättämistä.
Mutta tuosta kohdasta ”2.3. Kansallinen innovaatiojärjestelmä on auttamatta tehoton” olen varsin pitkälle yhtä mieltä, tosin eri perustein: Innovaatiojärjestelmämme ei siedä toisinajattelijoita.
Prof. Arto Lahden kirjoituksen toivon palauttavan kansallisen innovaatiojärjestelmän kehittämisen sille kuuluvaan arvoonsa. Huippuosaaminen edellyttää huippukorkeakouluja, joissa tutkijat saavat tarvittavat välineet tutkimuksen tekoon, joissa tieteellinen debatti ei ole yhden professorin käsissä. Arto Lahti korostaa, että Suomessa taloustieteen asema on "tutkimuksellisesti heikentynyt" (sanoisin, että on tapahtunut alasajo). Se, pystyykö Aalto-yliopisto kääntämään kurssia, jää nähtäväksi, mutta Aalto-yliopiston mollaaminen jo nyt on saanut poliittisen sävyn.
Tekijänoikeuksiin liittyviä sopimuseettisiä keskusteluja toivoisin käytävän, ennen kaikkea siksi, että korkeakouluverkkomme on paisunut (mielestäni liian suureksi) ammattikorkeakoulujen myötä ja yhteisten "pelisääntöjen" noudattaminen on tärkeää kansallisella, mutta myös globaalilla tasolla.
Erilaiset sisäiset ja ulkoiset byrokratiat pitävät valitettavasti edelleen huolen siitä, että asioiden pyörittäminen on tärkeämpää kuin niiden tulokset. Aalto-yliopisto ei ole ratkaisu mihinkään, mutta toivottavasti se uudistushenki, joka on ollut olennainen osa sen luomisprosessia alusta alkaen, löytää toimintamahdollisuudet uuden yliopiston sisällä. Muutoksen on kuitenkin tultava yliopiston, samoin kuin kaikkien muidenkin instituutioiden sisältä. Hallintokäskyin sitä ei luoda, vaikka niin näytetään uskovan.
Todella mielenkiintoinen kirjoitus Aalto yliopiston huipputoiminnan puolesta. Esimerkkinä käytetään lähinnä amerikkalista toimintamallia, joka on kirjoituksen valossa maailman kustannustehokkain. JOtta me päästäisiin samaan, pitäisi valtaosa tehottomasta hallinnosta leikata pois ja säästyneet rhat käyttää itse innovaatioiden tukemiseen.
Niin se pitää tehdä. mutta mitä tehdään sille lomautetulle byrokraattiarmeijalle? Ei se selviä itsenäisesti kovassa kilapilussa, ei kai me niin säälimättömiä voida olla että jätetään ihmisiä heitteille? Onkai virkamieskin ihminen?
Mutta muuten olen samaa mieltä. Aalto yliopisto piti saada aikaiseksi viimeistään nyt. Tutkmusta on tuettava aluksi, mutta koska sinne valikoituu loistavin kansanosa, sen kai pitäisi nyt sitten itse tienata leipänsä? Kun siis alkusiemen on annettu toiminnan käynnistymiseen?
Olen tässä pohtinut jo jonkin aikaa, että miksi taloudellisia ulkosuhteita koskeva keskustelu Suomessa on niin vähäistä ja tasoltaan aika vaisua. Voisi kuvitella, että asia olisi toisinpäin kun ajattelee miten riippuvaisia olemme ulkomaankaupasta.
Tämän päivän kauppalehden pääkirjoituksessa viitattiin ulkomaisten professorien vetämä arviointipaneeli vaatii innovaatiojärjestelmän remonttia. Sen mukaan Suomi on kansainvälistymisessä jäljessä muita Pohjoismaita.
Raportin mukaan Suomi on vähemmän kansainvälistynyt kuin muut Pohjoismaat. Sen vuoksi maa ei houkuttele ulkomaisia yrityksiä eikä niiden tutkimustoimintaa. Tutkijaliikkuvuus Suomesta ulkomaille on viime vuosina jopa pienentynyt. Siksi yliopistojen ja tutkimuslaitosten kansainvälistämiseen pitää tarttua ponnella. Sama pätee yrityksiin.
Mielestäni tämä on vakava paikka ja erityisen huolestunut olen siitä, että jäämme koko ajan jälkeen muita pohjoismaita ulkomaisissa sijoituksissa.
Ehdottaisinkin, että ryhtyisimme Kokoomuksen piirissä pohtimaan miten Suomen ulkoisia taloussuhteita tulisi kehittää, jotta voimme vastata kovenevaan kansainväliseen kilpailuun.
Lähtökohtana olisi löytää tuoreita näkökulmia ja niiden kautta katsoa mitä haasteita odottaa kulman takana ja miten voimme niihin parhaalla mahdollisella tavalla vastata.
Arto käytti innovaatiotoiminnan tukijärjestelmästä osuvaa termiä sisäinen inertia. Seurattuani nyt pääkaupunkiseudulla yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen t&k -työtä liki kymmenen vuotta, lisäisin, että pahin este on yhteistyökyvyttömyys. Korkeakouluissa jopa samoissa yksiköissä touhutaan täysin yksinään, kun pitäisi verkostoitua ja luoda yhteistä synergiaa. Pitäisi myös luoda yhteistyörakenteita, joista on kyllä hyviä esimerkkejä, vaikka aluetutkimusykskkö Sente Tampereella.
Tekes teki aikanaan joskus ihan 2000 -luvun alussa teknologiastartegia oppaat yliopistoille ja ammattikorkeakouluille. Ne kannattaa nyt tilata Tekesistä tai imuroida Tekesin sivuilta. Vaihtamalla oppaan teknologia -sanan tilalle osaaminen, voi mallia soveltaa mihin talansa tiede- tai koulutusalaan.
Kun omat vahvuudet ja alueet on selvillä, voi lähteä hakemaan vahvistuksia omalle t&k -työlleen ensin Suomesta ja sitten ulkomailta.
Aalto Yliopisto on erinomainen hanke. Sen eräs perusidea on poikkitieteellisyys.
Hienointa on, jos ja kun opiskelijat jo opintojen alkuvaiheessa muodostaisivat luonnollisilla tavoilla erilaisia poikkitieteellisiä ryhmiä.
- Kun saman pöydän ääressä on teekkari, kylteri ja taikkilainen, jotka jo nuorena oppivat tuntemaan ja kunnioittamaan toistensa erilaisiakin ajatusmaailmoja, syntyy Suomelle aivan uudenlaisia, vaarallisen tehokkaita työpareja ja joukkueita. Nämä työparit eivät enää jätä keksintöjämme pöytälaatikkoon pölyttymään, vaan vievät ne maailmalle!
Arto Lahti on kirjoittanut hyvän tekstin, joka kattaa enemmänkin kuin varsinaisen teeman. Ei ole mennyt professuuri eikä muukaan kokemus hukkaan.
Vertailuja Yhdysvaltoihin heitellään usein huolettomasti ja tulkitaan tolkuttomasti. Tätä on Aalto-yliopistoa rakennettaessa harrastettu hyvin tarkoituksenmukaisesti, mikä ei tietenkään tarkoita, että lopputulos olisi huono. Yliopiston tuloksia odoteltaessa on hyvä, että Lahti kertoo mihin hänen ajatuksensa perustuvat, vaikka sivuja kuluukin.
Jos halutaan tieteeseen eli akateemiseen toimintaan perustuvia patentteja, on ylhäältä-alas- menetelmä toimimaton. Uudet tulokset ja niiden sovellukset syntyvät alhaalta ylös, siis päähuomio on kohdennettava tutkijoihin, tutkimusryhmiin ja työskentelyedellytyksiin.
Tekes-NSF- vertailu ei ole täysin reilu, mutta osoittaa taas kerran kuinka julkiset resurssit meillä valuvat tehottomaan ja usein aivan alikoulutettuun hallintoon. Jo tällä hetkellä nähdään, kuinka projektiin toisensa jälkeen rakennetaan hallinto, jonka ydin on joukko nuoria maistereita, joita työ toivottavasti opettaa. Samanaikaisesti todelliset toimijat, tutkijat, eivät pääse toteuttamaan koko potentiaaliaan. Milloin ja mistä löytyy se poliittinen voima, joka osaa panna systeemin kuntoon? Olemme tulossa huipulta lujaa alas.
Kuten edelliset kommentoijatkin totesivat, aihe on Suomen jatkuvan kilpailukyvyn ja kansallisen menestyksen kannalta aivan keskeinen.
Tuloksellisen keskustelun herättämiseksi Arton kirjoitus on kuitenkin tähän mediaan rakenteellisesti sopimaton. Toisaalta, mikäli asiasta halutaan aitoa (verkko)yhteisöllistä keskustelua, on tämä alustakin mahdollisuuksiltaan verraten rajallinen. Keskustellaan, keskustellaan, mutta mitä sitten...
Itse toivoisin prosessuaalisempaa lähestymistapaa paitsi ko. kirjoitukselta, niin tältä koko ajatuspajalta. Tällaisena se ei kovin innovatiivinen ole. Tai sitten joku muu vain saa nojatuolifilosofoinnista enemmän irti. Sosiaalisen median ja verkkovuorovaikutuksen idea lienee kuitenkin, että joukko on yksilöä viisaampi - vaikka se sotiikin perinteisiä (kansan)viisauksia vastaan.
Mielestäni meillä - Suomella tai Kokoomuksella - ei viimeaikaistan hyvin mittaustulosten - oli kyse sitten kansallisesta kilpailukyvystä tai puoluepoliittisesta kannatuksesta - ei ole varaa - tai aikaa - minkään resurssien vajaakäyttöön.
Arto kirjoittaa tiukkaa ja aiheellista asiantuntevaa asiaa.
Suomessa kasvaa kaksi "pommia":
Eläkepommi, jonka suuruudeksi laskettiin Pohjola yhtiöissä 90-luvulla 166 miljardia euroa ja nyt toisen (globaalin) laman aikana kasvava nuoriso-syrjäytyminen, nuoriso-ylivelkaantuminen, nuoriso-työttömyys.
Yhdessä nämä ovat karvasta myrkkyä
koko kansantaloudelle, mutta ETENKIN
julkistaloudelle!
Johtaja Sari Baldauf on puheissaan kertonut olevansa peloissaan ja huolissaan samasta ilmiöstä, johon TÄYTYY löytää vahvat myrkkylääkkeet muuten meidät todella hukkatulevaisuus perii!
Arto Lahti on myös Suomen Talouskasvatusseura ry:n puheenjohtaja.
Seura onn ottanut tavoitteekseen edistää
nuorten talouskasvatusta Suomessa ja se
ajaa tuon kasvatuksen ja opetuksen tuomista nopeasti kouluopetukseen, jokaiselle nuorelle kaikissa oppilaitoksissa, jotta oman elämän taloudellinen hallinta opittaisiin ajoissa.
