|
| 8.3.2010 |
| Tarjolla puolitulkittua raakadataa graduntekijälle |
Hyvä ystävä
kuten ehkä olet huomannutkin, Suomen Toivo -ajatuspaja on aloittanut metropolialueen tulevaisuutta selvittävän delphi-kyselyn. Kyselyn piirissä on runsaat 400 henkilöä, joista ensimmäisellä kierroksella vastasi noin 180 kokoomuslaista kunnan- ja kaupunginvaltuutettua sekä paikallisyhdistysten puheenjohtajaa. Näiden 180 ensimmäisen kierroksen vastaajan kesken toteutamme myös delphi-kyselyn toisen kierroksen. Delphi-työn päämääränä on yhteisen näkemyksen muodostaminen - tässä tapauksessa Kaupunki 2020 -teemamme mukaisesti metropolialueen tulevaisuudesta. Vastaajat ovat arvioineet 28 eri kehityssuunnan / trendin todennäköisyyttä vuoteen 2020 mennessä (kysymykset ovat liitteenä tässä sähköpostissa).
Delphi-kyselyssähän kerätään sekä numeerisia arvioita (arvioidaan esitetyn trendin todennäköisyyttä vuoteen 2020 mennessä) että kirjallisia arvioita (vastaajat voivat perustella omaa arviotaan). Toisella delphi-kierroksella käytetään samoja kysymyksiä, mutta vastaajat voivat tarkentaa ja kalibroida vastauksiaan muiden esittämien arvioiden pohjalta. Kaikkiaan raakadatana syntyykin arviolta noin 300-350 numeerista arviointia sekä tekstuaalisia arvioita koko joukko.
Tästä delphi-materiaalista teemme analyysin ja arvion sekä julkaisemme sen tuloksia. Tämä aineisto olisi kuitenkin erinomaista materiaalia esimerkiksi pro gradu -työhön tai laajempaan seminaarityöhön. Tämä "raakadata" saadaan käyttöön esimerkiksi Excel-muodossa, josta sen voi edelleen viedä esimerkiksi SPSS-ohjelmistolla analysoitavaksi. Tekstidatan saamme käyttöön tekstitiedostoina tai Excel-tiedostona.
Haluammekin kysyä sinulta, tuntisitko sinä sellaisia opintojen vaiheessa olevia henkilöitä, jotka haluaisivat tällaisen analyysin opinnäytteenään tehdä - luonnollisesti Suomen Toivo -ajatuspaja voi maksaa työstä kohtuullisen kertakorvauksen (ei kuitenkaan palkata ao. henkilöä sitä tekemään). Tarjoamme paitsi kaiken datan em. muodoissaan, myös tarvittaessa ohjausta - joskin ns. akateeminen ohjaus tietysti on kyseisen opiskelijan omassa tiedekunnassa.
Palaile asiaan ja kerro, onko mielessäsi sellaisia opiskelijoita, joita voisimme lähestyä asiassa - he voivat olla myös suoraan yhteydessä allekirjoittaneeseen.
Markku Pyykkölä
0500 442 761 |
|
| 1.3.2010 |
| Työllistämisen vaikeudet pk-yrityksissä -seminaari 8.4.2010 klo 17.00 |
Kokoomuksen Talouspoliittinen Seura ja Kokoomuksen eduskuntaryhmä järjestävät torstaina 8.4. klo 17 eduskunnan lisärakennuksen kansalaisinfossa paneelikeskustelun ’Työllistämisen vaikeudet pk-yrityksissä’. Paneelin vetäjänä toimittaja Jyrki Vesikansa ja osallistujina lainsäädäntöjohtaja Pasi Järvinen, TEM; pääekonomisti Timo Lindholm, SY; ekonomisti Joonas Rahkola,SAK; kansanedustaja, eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Arto Satonen sekä pk-yrityksen toimitusjohtaja Antti Zitting.
1,5 tuntisen paneelin päätteeksi kahvitarjoilu. Ilmoittaudu mukaan internet-sivujen http://www.kotary.net/ ilmoittautumislomakkeella. |
|
| 1.3.2010 |
| Missä Eurooppa on vuona 2020? |
Oheisessa Europpan taloustilanteen arviointiraportissa CESn tutkimusjohtaja problematisoi Lissabonin strategian väliaikatarkastelun ajankohtaisuutta ja arvion tekemisen ongelmia (Europe 2020). Lue koko Economic Recovery Watch täältä:
http://www.thinkingeurope.eu/images/dbimages/docs/EconomicRecoveryWatch_230210.pdf |
|
| 24.2.2010 |
| Mikä on puolekentän tulevaisuus nuorten mielestä? |
Joukko Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen opiskelijoita on tuottanut lopputyönään skenaarioita uusien yhteiskunnallisten ristiriitojen pohjalta syntyvistä puolueista ja niiden toimintatavoista. Löydät kaikki 12 skenaariota Puolueiden tulevaisuus sivulta täältä tulostettavassa muodossa. Skenaarioita voi kommentoida ajatuspajan Facebook-sivulla ositteessa http://www.facebook.com/toivoajatuspaja
Silmiinpistävää on, että esim. köyhyys, ikäluokan intressit tai sukupuoli ei näiden nuorten mielestä toimi puoluemuodostuksen lähtökohtana, mutta esim. tekoäly ja uskonnollinen fundamentalismi taas voisivat synnyttää organisoitua liikehdintää... |
|
| 15.2.2010 |
| Suomen Toivo -ajatuspaja löytyy nyt myös Facebookissa |
Liity faniksi ja osallistu matalankynnyksen politikointiin tai tajunnan räjäyttävään aivomyrskyilyyn osoitteessa http://www.facebook.com/toivoajatuspaja
Keräämme edelleen Suomen Toivo -ajatuspajan toiminnasta kiinnostuneita myös sähköpostilistallemme, mutta Facebookin kautta saa tiedon nopeammin ja nykyaikaisemmin.
Facebookissa vastaanottaja on kuningas. Auta meitä kehittämään sivusta sellainen, että sitä voi oikeasti fanittaa ja suositella.
|
|
| 3.2.2010 |
| Liberalismia käsittelevä julkaisusarja perustettu |
| Professori Risto Harisalo, Suomen Toivo -ajatuspajan Tieteellisen neuvottelukunnan ja CESn Academic Councilin edustajamme, on perustanut Tampereen yliopiston sivuille liberalismia käsittelevän julkaisusarjan. Julkaisuihin voi käydä tutustumassa osoitteessa
http://tampub.uta.fi/sarja.php?Sarja_Id=23 (materiaalit löytyvät sivun alaosasta).
Risto Harisalolle voi tarjota myös omia artikkeleitaan julkaistavaksi sarjassa. |
|
| 3.2.2010 |
| Analyysi transatlanttisesta kohtalonyhteydestä - vain johtaja puuttuu |
CESn tutkimusjohtajan analyysi USAn poliittisesta tilanteesta, Obamasta ja transatlanttisista suhteista on luettavissa osoitteessa http://www.thinkingeurope.eu/images/dbimages/docs/EconomicRecoveryWatch_010210_copy_1.pdf
Keitä ovat Sara Palin's trailer park Republicans tai mitä Obama voi tehdä amerikkalaiselle elämäntavalle, jota pääkirjoituksessa kuvataan bible-thumping, gas-guzzling, gun-toting, waterboarding American way of life? |
|
| 1.2.2010 |
| Raportti islamilaista terrorismia käsitelleestä seminaarista |
| Arvovaltaisen luennoitsijajoukon voimin toteutetun terrorismiseminaarin tiiviin raportin löydät täältä. |
|
| 29.12.2009 |
| Työpaikkoja tarjolla Brysselissä |
Please find attached two CES job announcements for the positions of Research Officer and Project Officer at the Centre for European Studies.
Applicants should forward a detailed CV and a cover letter by e-mail at jobs@thinkingeurope.euto the attention of Tomi Huhtanen, CES Director, at latest 17 January 2010. When applying, please mention in the subject-line of the email message “Project Officer” or "Research Officer". |
|
| 4.12.2009 |
| Economic recovery watch |
We hereby present the on-line latest edition of the Economic Recovery Watch, a bi-weekly monitoring paper, reporting on the state of economic recovery in Europe and worldwide in the aftermath of the severe financial crisis published by the Centre for European Studies, the official foundation of the European People’s Party. |
|
| 18.11.2009 |
| Iltapäiväseminaari islamistiterrorismista Euroopassa 21.11.2009 |
Suomen Toivo -ajatuspaja ja Centre for European Studies järjestävät lauantaina 21.11.2009 Vanhalla Ylioppilastalolla iltapäiväseminaarin islamistiterrorismista Euroopassa.
Alustajaksi on lupautunut espanjalainen kansanedustaja, diplomaatti ja kirjailija Gustavo de Aristegui, jonka kirjasta ”Yihad in Spain” julkaistiin viime talvena tiivistelmä Toivo Ajatuspajan toimittamassa kirjassa ”Fight Against Terrorism & Development Policy: Two Sides of the Same Coin”. de Aristeguin jälkeen puheenvuoron saa professori Timo Kivimäki, joka kertoo köyhyyden ja terrorismin korrelaatiosta – jos sitä on.
Kommentteja alustuksiin on luvassa puolustusministeriön ylijohtajalta Pauli Järvenpäältä ja islamin tutkija, tohtori Marko Juntuselta.
Seminaarin kieli on englanti. Tarjoilun ja rajallisen paikkamäärän vuoksi sitovat ilmoittautumiset Maria-Elena Cowellille, maria-elena.cowell@kokoomus.fi , jolta voi vielä kysellä vapaita paikkoja.
Koko ohjelma on nähtävissä täällä. |
|
| 4.11.2009 |
| Sinivihreiden avoin*) ympäristöseminaari ke 18.11.2009 Eduskunnassa |
Tervetuloa keskustelemaan Sinivihreiden kokoomuslaisten laatiman uuden ympäristöpoliittisen ohjelman teemoista
Aika: Keskiviikko 18.11.2009 klo 17.00-19.00
Paikka: Eduskunta, kabinetti 1 (käynti Eduskunnan pääovesta)
Sinivihreiden ympäristöpoliittinen ohjelma nähtävissä ja kommentoitavissa: http://www.sinivihreat.fi/wiki/doku.php
Tilaisuuden ohjelma
| 17.00 |
Tilaisuuden avaus ja tavoitteet
- Sinivihreä Kokoomus, yhdistyksen esittely |
Aaro Harju Sinivihreä Kokoomus |
|
Ympäristöpoliittinen ohjelma - laadintaprosessi - ohjelman painotukset ja valinnat |
Hannele Luukkainen kaupunginvaltuutettu Helsingin kaupunki |
|
Ohjelman kommentointia |
Sanna Perkiö, kansanedustaja Jari Ihonen, Tuulivoimayhdistys ry. |
|
Keskustelu |
|
| 19.00 |
Tilaisuuden yhteenveto ja päätös |
Aaro Harju |
*) Huom! Tilaisuus on avoin, mutta edellyttää eduskunnan kulunvalvonnan takia ilmoittautumista. Ilmoittautumiset mahdollisimman pian ja viimeistään ma 16.11. omalla nimellä osoitteeseen: olli.rytkonen@kansio.fi (puh. 050 569 1062) |
|
| 16.10.2009 |
| Onko Aalto-yliopisto tehokas vastaus patenttikisaan? |
Oheisessa artikkelissa Kilpailukykyä tiedeinnovaatioilla – mitä voimme oppia Yhdysvaloista? professori Arto Lahti suomii kovin sanoin suomalaista innovaatiojärjestelmää. Lue artikkeli täältä.
Kyseinen kirjoitus on liitetty Kynävieraspalstallemme, jolloin kirjoitusta voi myös kommentoida. Tervetuloa mukaan keskusteluun. |
|
| 16.10.2009 |
| Keskustaoikeiston tulevaisuus Saksan vaalien valossa |
We hereby present the on-line latest edition of the Economic Recovery Watch, a bi-weekly monitoring paper, reporting on the state of economic recovery in Europe and worldwide in the aftermath of the severe financial crisis published by the Centre for European Studies, the official foundation of the European People’s Party. |
|
| 12.10.2009 |
| Study visit to Brussels from 2nd to 4th December 2009 |
As part of its communication activities for 2009, the European People's Party (EPP) Group in the Committee of the Regions of the European Union (CoR) is holding the second edition of its study visit for students enrolled in Masters degrees in the field of European Studies and/or Political Science. We are convinced that students have to be actively involved in the debate on Europe and that the European Union institutions must therefore provide more opportunities for them to participate in the European project. The study visit will take place in Brussels from 2nd to 4th December 2009.
This study trip will enable the students to gain first hand experience of a European institution and how it works as well as the chance to learn more about specific policy areas relating to regional policy. In addition, the EPP/CoR will organise information sessions with representatives of the European Parliament and the European Commission to ensure that students are able to make contacts and gain the most from their time in Brussels.
The costs of transport and two night's accommodation will be met by the Committee of the Regions. I would be very grateful if our initiative could be welcomed at your University and I would appreciate it if you could circulate the information among your students via e-mail. Please note that the closing date for applications is Sunday 25th October and that the working language for the visit will be English.
Further information including the draft programme and the application form can be found at http://www.epp.cor.europa.eu/activities/Studytrip09.html However, should you need any additional information, please do not hesitate to contact me.
With kind regards,
Katie Owens
Press and Communications Officer
European People's Party Group in the Committee of the Regions
Rue Belliard 101
B- 1040 Brussels
Tel +32.2.282.24.00
kathryn.owens@cor.europa.eu
http://www.epp.cor.europa.eu/ |
|
| 23.9.2009 |
| Uutta byrokratiaa vai toimivia palveluja? |
Uutta byrokratiaa vai toimivia palveluja?
Kokoomuslaisia näkökulmia pääkaupunkiseudun kehittämiseen
Tarkoitus: Pohjustaa metropolipolitiikan vaihtoehtoja käsittelevän kirjan työprosessia. Kirja ilmestyy joulukuussa 2009.
Aika: Keskiviikko 30.09.2009 klo 13.00 – 16.00
Paikka: Helsingin kaupungintalon, Kokoomuksen ryhmähuone, Aleksanterinkatu 20, 3 krs.
HUOM! Kokoustila Kaupungintalolla on muuttunut alkuperäisestä auditoriosta Kokoomuksen ryhmähuoneeksi, myös sisäänkäyntiosoite on nyt uusi!
Ohjelma
Klo 13.00
- Tilaisuuden avaus ja kirjahankkeen tausta
- Martti Häikiö puheenjohtaja, Helsingin Kokoomus
- Missä metropolimme on nyt? - meneillään olevat selvitykset
- Risto Rautava puheenjohtaja, Koordinaatioryhmä
- Miten pääkaupunkiseutua tällä hetkellä hallitaan?
- Lasse Männistö kaupunginvaltuutettu, Helsingin kaupunki
- Espoolainen visio metropolista 2030
- Saija Äikäs-Idänpään-Heikkilä puheenjohtaja, Espoon kaupunginhallitus
- Tuulia maailman metropoleista -malleja metropolihallinnosta
- Paula Kylä-Harakka kunnallissihteeri, Helsingin Kokoomus
- ”Metropolipolitiikka - Yrittäjien odotukset"
- Anssi Kujala toimitusjohtaja, Helsingin Yrittäjät ry.
- Helsingin historialliset muodonmuutokset
- Päättäjien käsitykset tulevasta kehityksestä – delphi-kysely käynnistyy
- Ari-Matti Auvinen seniorikonsultti, HCI Oy
Klo 16.00
Tilaisuuden yhteenveto ja päätös
Ilmoittautuminen tilaisuuteen: markku.pyykkola@toivoajatuspaja.fi |
|
| 21.9.2009 |
| Keskustelusarja työllisyyspolitiikan vaihtoehdoista |
Kokoomuksen Talouspoliittinen Seura ja Kokoomuksen eduskuntaryhmä järjestävät kolmen keskustelutilaisuuden sarjan eduskunnan lisärakennuksen kansalaisinfossa.
Tilaisuussarjan tarkoituksena on virittää laajaa keskustelua maamme heikentyneestä työllisyystilanteesta ja pyrkiä löytämään siihen pysyviä ratkaisuja.
29.9. klo 17 paneelikeskustelu `Enemmän irti oppisopimuskoulutuksesta`. Keskustelun vetäjänä Suomen Kuvalehden taloustoimittaja Kustaa Hulkko. Paneeliin osallistuvat Itella Oyj:n henkilöstöjohtaja Tuike Karppinen; Helsingin Yrittäjät ry:n toimitusjohtaja Anssi Kujala; opetusministeriön erityissuunnittelija Pasi Rentola; eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Arto Satonen ja Helsingin kaupungin oppisopimusjohtaja Kari Viinisalo. Klo 18.30 kahvit ja verkostoituminen
6.10. klo 13-15.30 seminaari `Ammattiin valmistuvien väylät työelämään`.
Ohjelma:
klo13.00 avaus ja esittely
klo13.15 Susanna Haapalainen, puheenjohtaja/Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto - SAKKI ry
klo13.30 Petri Rytkönen, varapj./Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto - SAMOK ry
klo13.45 Liisa Winqvist, ylitarkastaja/Työ- ja elinkeinoministeriö
klo14.00 Mikko Räsänen, asiantuntija/Elinkeinoelämän keskusliitto, EK
klo14.15 keskustelu
klo14.45 loppupuheenvuoro
Arto Satonen, eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja
klo15.00 kahvit ja verkostoituminen
20.10. klo 17 paneelikeskustelu ’Korkeasti koulutettujen työttömyys kasvaa – onko mitään tehtävissä?’
Paneelin puheenjohtajana toimittaja Jyrki Vesikansa ja osallistujina koulutuspoliittinen vastaava Jouni Holopainen Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry:stä; tutkimusjohtaja Heikki Räisänen Työ- ja elinkeinoministeriöstä; Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Jukka Mäkelä ja Akavan työvoimapoliittinen asiamies Heikki Taulu. Klo 18.30 kahvit ja verkostoituminen
Ilmoittautumiset Kokoomuksen Talouspoliittisen Seuran internet -sivujen http://www.kotary.net/ ilmoittautumislomakkeella (suora linkki http://www.kotary.net/index.php?ID=3909) tai puhelimitse 040 5572 279 / Hermann Alatalo
Kutsu myös oheisena liitteenä pdf-muodossa (suora linkki pdf-tiedostoon http://www.kotary.net/files/146/24995.pdf)
Terveisin |
|
| 21.9.2009 |
| Osallistu Sinivihreän Kokoomuksen ympäristöohjelman laadintaan |
| Sinivihreät kokoomuslaiset ovat päättäneet vauhdittaa Kokoomuksen ympäristöohjelman uudistamisprosessia valmistelemalla oman puheenvuoronsa asiaan. Osoitteessa
http://www.sinivihreat.fi/wiki/ voit lukea ohjelmaluonnoksen ja halutessasi kommentoida sitä. Ohjelman esittelyä ja kansalaiskeskustelua varten järjestetään iltapäiväseminaari lokakuussa, seuraa ilmoittelua asiasta. |
|
| 11.9.2009 |
| EU Baltic Sea Strategy and Russia - Commitment or Confrontation? |
Suomen Toivo –ajatuspaja järjestää yhteistyössä CESn ja Konrad Adenauer Stiftungin kanssa korkeantason kansainvälisen seminaarin Itämeri-strategiasta 28.-29.9.2009. Tilaisuuden ohjelma on liitteenä. |
|
| 27.8.2009 |
| Työllisyyteen voi vaikuttaa yksityisillä piensijoituksilla |
Suomen talouselämässä on menossa merkittävä muutos. Useiden tehtaiden sulkeminen ja erityisesti vientiyritysten tilauskantojen pienentyminen supistavat voimakkaasti Suomen taloutta. Uusia työpaikkoja ei juuri synny. Eri oppilaitoksista valmistui keväällä tuhansia nuoria ilman toivoa työpaikasta. Yksinomaan yhteiskunnan tuilla ei tätä vaikeaa tilannetta saada helpotettua, tarvitaan myös kansalaisten suoraa sitoutumista.
Yrittäjyys on monelle valmistuvalle lähes ainoa mahdollisuus. Nuorilla ja myös varttuneemmilla olisi kyllä ideoita itsensä ja toistenkin työllistämiseen, kunhan alkupääomaa löytyisi. Aloittava yritys voisi olla esim. remontointiin, auto- tai konekorjaukseen, kunnossapitoon, ohjelmointiin, siivoukseen, suunnittelupalveluun, hoivatyöhön, pesulapalveluihin tai muuhun sellaiseen erikoistuva, jossa pienimuotoisellakin toiminnalla on paikallisia edellytyksiä.
Näin ollen Kokoomuksen Talouspoliittinen Seura ehdottaa seuraavaa:
”Yksityinen sijoittaja tai myös sijoittajat, jotka sijoittavat aloittavaan yritykseen pääomaa, voisivat yrityksen kaatuessa vähentää kuluina omissa henkilökohtaisissa tuloverotuksissaan 80 % sijoituksen määrästä siinä tapauksessa, että heillä ei ole vastaavia luovutustuottoja. Sijoitus voisi olla enintään 5000 euroa työllistettyä kohden. Tämä ohjelma olisi määräaikainen ja tarkoitettu vuosien 2010 ja 2011 aikana aloittaville yrityksille. Mahdollinen tappio olisi vähennyskelpoinen kolmen vuoden ajan.”
Lisätietoja:
KOTAn puheenjohtaja Asko Järvinen 050 462 6834
seuran hallituksen ja verotyöryhmän jäsen Pentti Ranta-aho 050 533 9679 |
|
| 10.8.2009 |
| Financial crisis watch |
CES:n viimeisin analyysi Euroopan taloustilanteen kehityksestä on luettavissa osoitteessa http://www.thinkingeurope.eu/images/dbimages/docs/FinancialCrisisWatch23_07_2009.pdf . Raportin esipuheessa kommentoidaan Vatikaanin käsityksiä nykyiseSTÄ taloustilanteesTA.
|
|
| 23.6.2009 |
| Miksi keskustaoikeisto voitti Eurovaalit? |
| Oheisesta professori Risto Harisalon laatimasta muistiosta liittyen CESn tutkimustoimintaan selviää, että keskustaoikeiston vaalivoiton takana oli niiden vaalistrategia. Strategian keskeisin oivallus oli se, että paikalliset ja kansalliset asiat korostuvat eri maiden vaaleissa enemmän kuin EU:n omat asiat. Lue koko muistio tästä. |
|
| 22.6.2009 |
| Miksi vasemmisto ei voittanut Eurovaaleja? |
Oheisessa talouskriisin tilanneanalyysissa CESn tutkimusjohtaja Roland Freudenstein pohdiskelee miksi vasemmisto ei voittanut Eurovaaleja väitetystä kapitalismin kriisistä ja näyttävästä yleiseurooppalaisesta vaalikampanjasta huolimatta. Näkemyksensä Freudenstein tiivistää kolmeen tekijään: ensinnäkin, äänestäjät luottivat keskustaoikeiston puolueiden talousosaamiseen. Toiseksi, keskustaoikeistolaiset hallitukset ympäri Eurooppaa ottivat käyttöön perinteisiä vasemmiston työkaluja talouskriisin lieventämiseksi eli voimakkaan elvytyksen. Näin vasemmistolta vietiin niin sanotusti luut kupista eli mahdollisuudet tarjota jotakin vaihtoehtoista linjaa kriisin taltuttamiseksi. Kolmantena tekijänä Freudenstein tuo esiin vasemmistopuolueiden sisäiset ongelmat, kuten vanhenevan äänestäjäkunnan, äärivasemmistosta tulevan uhkan, johtajien keskinäiset riidat ja sisäisen koheesion puutteen mm. Italiassa, Ranskassa ja Saksassa. Lue oheisesta linkistä lisää.
Financial Crisis Watch |
|
| 12.6.2009 |
| Eurooppa ilman Euroopan unionia? |
The Centre for European Studies has the pleasure to present to you the first policy brief carried out by Fillipo L. Calciano, Paolo Paesani and Gustavo Piga with the title Europe without the EU? In the midst of the current economic recession and rise of anti-European movements, the paper with its title ‘Europe without the EU’, outlines the possible scenarios for European countries if the European Union did not exist.
It discusses the consequences of the lack of a common currency and coordination of Member States’ policies at the EU level. Authors point out the importance of the EU in dealing with the financial crisis and offer recommendations on how to improve the EU’s functioning in the future. |
|
| 4.6.2009 |
| EU Elections Watch |
Latest edition - 4th June 2009
We kindly present the latest edition of the EU Elections Watch , the paper of the Centre for European Studies monitoring the coming European Elections that will be held on 4-7th June, 2009
Divided into two main sections, it gathers qualitative and quantitative data about the member-States. It also contains analysis on political news and focuses on specific topics.
Its aim is to enable our users to track the latest political developments and upcoming events across the EU and to understand what is at stake in the largest trans-national elections in history. |
|
| 15.5.2009 |
| Mitä naiset painottavat eurovaalien teemoittelussa? |
| Eurokorvan neljästä tuhannesta vastaajasta saadaan myös taustamuuttujittain laadittuja erillisraportteja. Liitteenä olevassa raportissa kuvataan naisten tekemiä ehdotuksia tärkeiksi tavoitteiksi Euroopan kehittämisessä. Ympäristöön ja turvallisuuteen liittyvät ehdotukset hallitsevat niin määrän kuin koetun tärkeydenkin näkökulmista. Raportti löytyy täältä. |
|
| 15.5.2009 |
| Kansainvälinen rikollisuus, terrorismi ja elintarviketurvallisuus Euroopan haasteina |
The European People’s Party has developed a policy to overcome the threat of terrorism and organised crime, to address illegal immigration and to provide food safety and security for European citizens.
watch the video |
|
| 13.5.2009 |
| Toimenpiteitä korkeasti koulutettujen työllisyystilanteeseen |
Toimenpiteitä korkeasti koulutettujen työllisyystilanteeseen
Kokoomuksen Talouspoliittisessa Seurassa toimiva työllisyystyöryhmä kehottaa kiinnittämään erityistä huomiota korkeasti koulutettujen huonoon työllisyystilanteeseen. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita työttömiä oli joulukuussa 2008 9.586 kpl kun heitä edellisen laman alla joulukuussa 1990 oli 1.493 kpl (lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön tilastot). Työryhmä esittää sekä välittömästi tehtäviä toimenpiteitä nykyhetken hälyttävän tilanteen helpottamiseksi että pitkällä aikavälillä tehtäviä toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on ennaltaehkäistä vastaavanlaisia tilanteita tulevaisuudessa. Tässä lausunnossa keskitytään välittömästi tehtäviin toimenpiteisiin, jotka työryhmän esityksen mukaan ovat seuraavat:
Työvoimakoulutukseen on suunnattava lisärahaa
Korkeasti koulutetuille suunnattu työvoimapoliittinen koulutus on perinteisesti jaettu niin sanottuun ammatilliseen ja valmentavaan työvoimakoulutukseen. Näiden erona on, että ammatillista työvoimakoulutusta toteutetaan oleellisilta osiltaan yrityksissä siten, että osallistuvat yritykset valitsevat omiin tarpeisiinsa soveltuvan koulutettavan ja maksavat osan koulutuksen kustannuksista. Valmentavassa työvoimakoulutuksessa keskitytään työnhakuvalmiuksiin ilman rekrytoivaa yritystä kolmantena osapuolena. Valmentavan koulutuksen tulee vastaisuudessa olla tavoitteellisempaa ja sen suhteellista osuutta tulee pitkällä aikavälillä pienentää. Sitä tulee jatkossakin kuitenkin järjestää siksi, että monien työnhakijoiden työelämävalmiudet ovat niin vajavaiset, että heitä ei saada sijoitetuksi työhön eikä edes ammatilliseen työvoimakoulutukseen (jonka edellyttämää maksavaa yritystä ei heille löydetä). Valmentavaa koulutusta voidaan hyödyntää esimerkiksi työperäisten maahanmuuttajien ammatillisen osaamisen arvioinnissa. Ammatillisessa työvoimakoulutuksessa osallistujat ovat mukana eri teemoihin (esimerkiksi markkinointi, projektinhallinta, prosessit) painottuvassa ja aiempia opintoja täydentävässä lähiohjelmassa ja työskentelevät palkattoman jakson ajan yrityksessä yrityksen määrittelemässä tehtävässä (esimerkiksi Business Controller, toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönottoprojekti, myyntisihteeri, markkinointikoordinaattori) tavoitteena omaksua tehtävät sillä tasolla, että yritys haluaa tarjota työsopimusta yhteistyöjakson jälkeen tai sen aikana.
Työvoimakoulutukseen suunnattuja panostuksia on kuluvalle vuodelle pienennetty 25 %:lla aiempien vuosien hyvän työllisyyskehityksen seurauksena, mikä sinänsä on aivan oikein. Vallitsevassa poikkeustilanteessa määrärahojen nostaminen on kuitenkin perusteltua. Työttömän on osaamisensa ylläpitämiseksi parempi olla mukana koulutuksessa kuin vain olla kotona. Monien yritysten taloudellinen tilanne on taantuman aikana haastava ja erilaisten koulutusohjelmien kautta saadut toiminnan kehittämiseen ja uudistamiseen saadut lisäresurssit voivat olla ratkaiseva apu jopa konkurssien välttämiseksi. Pitkällä aikavälillä työvoimakoulutukseen suunnattuja määrärahoja voidaan taas pienentää suhteessa työllisyyskehitykseen nähden.
Ammatillisen työvoimakoulutuksen hankinnassa on päästävä siihen, että koulutusteemat aiempaa paremmin vastaavat senhetkiseen kysyntään. Tähän päästään tekemällä laajemmat puitesopimukset valikoitujen ja kilpailutettujen koulutusorganisaatioiden kanssa ja antamalla niille enemmän vapauksia toteuttaa todellista kysyntää vastaavaa koulutusta.
Yhteishankintakoulutuksen palvelutuotteet on tuotteistettava pidemmälle
Yhteishankintakoulutuksen uudistuksen myötä lanseeratut uudet palvelutuotteet RekryKoulutus, TäsmäKoulutus ja MuutosKoulutus tarjoavat työnantajille tehokkaan keinon kouluttaa itselleen uutta henkilöstöä, kouluttaa olemassa olevaa henkilöstöä ja irtisanomistilanteessa auttaa irtisanottuja kouluttautumaan uuteen ammattiin. Huolimatta markkinointitoimenpiteistä ja työnantajien maksuosuuden pienentämisestä palvelutuotteet eivät ole herättäneet suurta kysyntää, vaikka maan hallitus on sittemmin luvannut toteuttaa kaikki haetut hankkeet. Kysynnän vähyys ei johdu kuitenkaan siitä, ettei tarvetta ole. Ongelma johtuu enemmänkin siitä, että valtionhallinnon byrokratia koetaan usein niin hankalaksi, ettei toivottua yhteistyötä synny. Järjestelmä tuntuu edellyttävän broker -tyyppisiä toimijoita, jotka kartoittavat yritysten tarpeita, käyvät paperisodan viranomaisten kanssa, etsivät kuhunkin, esimerkiksi klusterikohtaiseen tarpeeseen soveltuvat työnantajien toiveiden mukaiset kouluttajat ja lisäksi RekryKoulutuksen osalta vastaavat työnhakijoiden sovittamisesta hankkeessa mukana oleviin yrityksiin (vrt. edellä ammatillinen työvoimakoulutus). 50000 euron raja suorahankinnalle kilpailuttamatta hankintaa asettaa kuitenkin oman haasteensa, sillä pahimmassa tapauksessa hankkeen käynnistämiseen jo taloudellisestikin panostanut broker tai kouluttaja voi jäädä koko projektin ulkopuolelle.
Yhteishankinnan palvelutuotteita on tuotteistettava pidemmälle, jotta ne saadaan tehokkaaseen käyttöön. Näin saadaan helpotusta myös korkeasti koulutettujen työllisyystilanteeseen. Edellä kuvaillun kaltaiseen broker -tyyppiseen toimintaan on myönnettävä rahoitusta ja siihen soveltuvat toimijat on valittava kilpailuttamalla.
TE-toimistojen toimintojen ulkoistamista on kokeiltava
Työ- ja elinkeinotoimistot ruuhkautuvat työttömien määrän äkillisesti lisääntyessä ja ne eivät henkilöresurssien vähyyden vuoksi kykene antamaan myöskään korkeasti koulutetuille työttömille yksilöityjä palveluita. Vuoden 2009 suhdannebarometrin mukaan vain noin 9 % TE-toimistoista uskoo pystyvänsä turvaamaan palvelut kolmen vuoden kuluttua. Yli puolessa TE-toimistoista henkilökohtaiseen asiointiin pääsy on jo nyt vaikeampaa ja asioiden käsittelyajat ovat pidentyneet. On käynnistettävä kokeilu, jossa TE-toimistot ohjaavat korkeasti koulutetut työnhakijat ulkopuolisen palveluntarjoajan hoiviin. Yksityinen – esimerkiksi työvoiman vuokrausta, rekrytointipalveluja tai työvoimakoulutusta toteuttava – yritys, joka haluaisi laajentaa liiketoimintaansa uudelle osa-alueelle, voisi olla tällainen palvelun tarjoaja. Esitys ei siis tarkoita, että korkeasti koulutettu työtön pakotettaisiin esimerkiksi vuokratyöhön, vaan hän saisi asiantuntevaa valmennusta ja konkreettista apua työnhakuun. Kilpailutettu palveluntarjoaja voisi laskuttaa työvoimahallintoa suorittamastaan valmennustyyppisestä toiminnasta tuntiveloituksen ja työllistymisistä aikaansaamiensa tulosten mukaan. Palvelun laatua seurattaisiin työvoimahallinnon toimesta.
Oppilaitosten vastuuta valmistuvien opiskelijoidensa työmarkkinoille sijoittumisesta on lisättävä
Korkeakouluista ja muista oppilaitoksista valmistuneiden määrät ovat kasvaneet, mutta samalla opetuksen laatu on heikentynyt. Määrällä ei voida korvata laatua, vaan oppilaitokset on saatava enemmän kantamaan vastuuta siitä, että niistä valmistuvat opiskelijat työllistyvät. Huonosta työllistymisestä on seurattava sanktioita ja oppilaitokset on velvoitettava perustamaan valmistuvien oppilaidensa työllistymistä tukevia toimintoja.
Pitkän aikavälin toimenpiteet
Pitkällä aikavälillä alhaisempiin korkeasti koulutettujen työttömyyslukuihin ja yleisemmin myönteiseen työllisyyskehitykseen päästään uudistamalla koulutusjärjestelmää siten, että se paremmin ennakoi työvoiman tulevia tarpeita; integroimalla ammatillisen aikuiskoulutuksen, työvoimakoulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen yhteiseen järjestelmään; kehittämällä työttömyysturvaa ja sosiaaliturvaa; pidentämällä työuria molemmista päistä; kehittämällä ansiotulojen verotusta kannustavampaan suuntaan; pienentämällä henkilösivukustannuksia; kannustamalla työnantajia ikääntyvien palkkaamiseen ja kannustamalla yrittäjyyteen keventämällä yritysverotusta ja vähentämällä byrokratiaa. Pitkällä aikavälillä työvoimapula tulee useilla aloilla ajankohtaiseksi. Siihen on haettava lääkkeitä myös organisoidun työperäisen maahanmuuton kautta.
Lisätietoa:
KOTAn puheenjohtaja Asko Järvinen 050 4626 834
Työllisyystyöryhmän puheenjohtaja Hermann Alatalo 040 5572 279 |
|
| 6.5.2009 |
| Narinkkatorilla rävähtää sunnuntaina 17.5.2009 |
| Suomen Toivo -ajatuspaja järjestää EU-vaaliaiheisen ulkoilmatapahtuman Helsingissä Narinkkatorilla sunnuntaina 17.5.2009 klo 12.00 - 18.00. Tilaisuuden järjestelyissä yhteistyökimappanina toimii Centre For European Studies. Ohjelmassa on korkeatasoisia alustuksia ja haastatteluja, karaoke-laulantaa, lautapelejä, omaa ohjelmaa lapsille sekä tietysti Eurokorva-kahvila. Tähtiesiintyjiä ovat mm. Jyrki Katainen, Alexander Stubb, Erkki Toivanen, professori Tuomas Forsberg sekä eurovaaliehdokkaat. Tilaisuus päättyy euroviisukonserttiin, jossa esiintyjinä Signmark ja Rhino Horns. |
|
| 17.4.2009 |
| Raportti finanssikriisiä käsittelevän julkaisun julkistamisseminaarista |
| Puolueita lähellä olevat ajatuspajat julkaisivat 8. huhtikuuta järjestetyssä miniseminaarissa tuottamansa kirjan Onnenpyörä vai venäläinen ruletti? Finanssikriisi 2008-2009. tausta, kulku ja seuraukset. Seminaarin antia analysoi Kansan-Uutiset, jonka nettilehdessä olleen artikkelin löydät täältä. |
|
| 17.4.2009 |
| Mikä on Euroopan rooli maailmassa? |
What do You think about Europe’s Role in the World?
Kostas Sasmatzoglou, EPP External Relations Secretary, listens and responds to opinions from European citizens.
watch the video |
|
| 7.4.2009 |
| Two Sides of The Same Coin? -julkaisu on ilmestynyt |
Fight Against Terrorism & Development Policy: Two Sides of The Same Coin? -julkaisu on ilmestynyt
Pitäisikö kehitysyhteistyövaroja käyttää sotilaalliseen kriisinhallintaan? Muodostaako islamilainen terrorismi uhkan Euroopan turvallisuudelle? Mistä kumpuaa Perussuomalaisten kannatus Suomessa - muukalaisvihasta vai herravihasta? Muuttuvatko vesi- ja ruokapula tai ilmastonmuutos poliittisista kysymyksistä sotilaallista kriisinhallintaa vaativiksi turvallisuusuhiksi?
Mm. näitä kysymyksiä käsitellään Suomen Toivo -ajatuspajan uusimmassa julkaisussa, joka perustuu marraskuussa 2008 Turussa pidetyn seminaarin luentoihin. Kirjan yhdeksän artikkelia ja yhdeksänkymmentä sivua antavat lukijalleen ajantasaisen kuvan turvallisuuden ja kehityksen polttavista teemoista.
Julkaisu on saanut tukea Centre for European Studies think tankilta ja on siksi maksuton.
Tilaa raportti täältä. (Painettu julkaisu)
Tulosta raportti tästä. (Pdf-tiedosto) |
|
| 3.4.2009 |
| Latest edition of the Financial Crisis Watch |
| We kindly present the on-line latest edition of the Financial Crisis Watch , a forefront watchdog of the global financial turmoil published by the Centre for European Studies, the official think tank of the European People’s Party. |
|
| 3.4.2009 |
| Mitä Lissabonin sopimus tarkoittaa? Miten ilmastonmuutos voidaan torjua? |
Benita Ferrero-Waldner offers the citizens a clear explanation of what the Lisbon Treaty means for us and tells more about her work in the world as European Commissioner for External Relations and European Neighbourhood Policy.
watch the video
During this one-to-one French interview (with English subtitles), the President of the EPP-ED Group in the European Parliament, Joseph Daul, talks about the need for strong cooperation and the role of Europe, the United States and the developing countries in fighting Climate Change on a global level.
watch the video |
|
| 23.3.2009 |
| EPP's Priority to Cut Red Tape & Increase Transparency in the Financial Sector |
Emanuela Farris, EPP Political Adviser, provides a sneak preview of the EPP's Economic Programme.
watch the video |
|
| 18.3.2009 |
| Eurooppa olohuoneessasi -tapahtuma 17.5 Narinkkatorilla Helsingissä |
Toivo Ajatuspaja järjestää Kampin Narinkkatorilla Eurooppa Olohuoneessa –tapahtuman sunnuntaina 17.5. Narinkkatori täyttyy silloin sohvaryhmistä, musiikista ja Eurooppa-keskustelusta. Ehdokkaat ovat tervetulleita mukaan. |
|
| 11.3.2009 |
| Finanssikriisiä käsittelevä julkaisu ja seminaari 8. huhtikuuta 2009 |
| Suomen Toivo -ajatuspaja on julkaisemassa yhdessä muiden puolueita lähellä olevien hautomoiden kanssa kirjan nimeltä Onnenpyörä vai venäläinen ruletti? Finanssikriisi 2008. Tausta, kulku ja seuraukset. Kirjan julkistamistilaisuus ja aiheeseen liittyvä miniseminaari pidetään Helsingissä, Kansallismuseon auditoriossa keskiviikkona 8. huhtikuuta klo 13.00 - 16.00. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, mutta ennakkoilmoittautumista edellytetään. Seminaarin ohjelma löytyy täältä. |
|
| 17.2.2009 |
| EUn ja Naton puolustusyhteistyö tarkastelussa uudessa julkaisussa |
The Finnish Perpective:
European Defence
- A Way Forward for EU and NATO Defence Cooperation
NATO and the European Union have developed, enlarged and
grown closer to each other. With common security threats,
which are global in nature and hold both new and old elements,
the tasks of these two organisations have aligned.
Now it is important to ask what must be done to avoid overlapping
efforts and to create beneficial synergies. The nature
of these organisations offers possibilities and generates
standards for further cooperation and integration.
The purpose of this paper is to describe developments in the
ever changing security environment of Europe, and the steps
the EU and NATO have taken to tackle these threats. Could
there be more profound defence cooperation between the EU
and NATO? And what is the future of non-aligned?
The author Henna Hopia works as political assistant in the European
Parliament and as expert of The National Educational
Association.
Kirjan pdf-versio on ladattavissa täältä. Kirjan painettu versio on tilattavissa täältä. |
|
| 5.2.2009 |
| Suomen Toivo -ajatuspajan Tieteellinen neuvottelukunta järjestäytyi |
Toivo-ajatuspajan hallitus päätti loppuvuonna 2008 perustaa sisältösuunnittelun tueksi ja ajatuspajan tuotannon laadun varmistamiseksi Tieteellisen neuvottelukunnan, joka piti ensimmäisen kokouksensa 30. tammikuuta. Tapaaminen järjestettiin Opetusministeriössä, missä kuultiin opetusministeri Henna Virkkusen ja valtiosihteeri Heljä Misukan tilannearvio yliopistolain uudistamisesta sekä sektoritutkimuksen kehitysnäkymistä.
Tieteelliseen neuvottelukuntaan kuuluvat professori Martti Häikiö (pj.), professori Tapio Määttä, professori Tuomas Forsberg, professori Risto Harisalo, professori Jaakko Ossa, tutkimusjohtaja Heikki Räisänen, koordinaattori Kirsi Lumme-Sandt, dosentti Hannu Yrjölä, professori Aimo Ryynänen ja tutkija Iivi Anna Masso. Edustettujen tieteenalojen ja eri yliopistojen kirjo mahdollistaa jatkossa ylipistokohtaisten verkostotapaamisten järjestämisen. |
|
| 26.11.2008 |
| Uusien valtuutettujen koulutusaineisto |
| Kokoomuksen Uudenmaan piiri järjesti uusille valtuutetuille koulutustilaisuuden Espoon Valtuustotalolla tiistaina 25.11.2008. Tilaisuuden esitykset käsittelivät kunnallisten palveluiden kehittämistä (Markku Pyykkölä), johon liittyvät diat löydät täältä, sekä valtuuston roolia (Matti Kankare), johon liittyvä materiaali on tallennettu tänne. Lisädia liittyen kuntayhtymien johtamisen vaikeuksiin taas on tässä. |
|
| 26.11.2008 |
| Energiailta Eduskuntatalon Kansalaisinfossa tiistaina 2.12. klo 16.30 – 18.00 |
Minkä minä säästän sen teollisuus tuhlaa?
Tervetuloa keskustelemaan energiankulutuksen ja -säästämisen kokonaiskuvasta, teollisuuden roolista sekä yksilön energiansäästämisen merkityksestä.
Asiantuntija -alustajana yli-insinööri Petteri Kuuva työ- ja elinkeinoministeriöstä.
Tilaisuus järjestetään Eduskuntatalon Kansalaisinfossa (eduskunnan uusi lisärakennus) tiistaina 2.12. klo 16.30 – 18.00. Vapaa pääsy. Kahvitarjoilu.
Ilmoittautuminen ennakkoon tarjoiluvarauksen vuoksi osoitteella riku.honkasalo@sinivihreat.fi
Sinivihreät kokoomuslaiset Suomen Toivo -ajatuspaja |
|
| 17.11.2008 |
| Asiantuntijaseminaari Turussa: Fight Against Terrorism and Development Policy |
Suomen Toivo –ajatuspaja järjestää yhteistyössä Kokoomuksen ja CESn (Centre For European Studies, EPPn think tank) kanssa seminaarin Fight Against Terrorism and Development Policy: Two Sides of the Same Coin? Tilaisuus pidetään Paasikiviopistolla 1.-2.11.2008. Seminaarin ohjelma löytyy täältä. Paikkoja on jäljellä rajoitetusti. Kotimaisten asiantuntijoiden lisäksi puhujina mm. europarlamentaarikot Gustavo de Aristegui Espanjasta ja Gunter Krings Saksasta sekä Michael Butler USAn suurlähetystöstä. Puheenjohtajana toimii kansanedustaja Ilkka Kanerva. Ilmoittautumisia otetaan vastaan osoitteessa maria-elena.cowell@kokoomus.fi tai puhelimitse +358 50 379 0507/Cowell tai +358 500 442 761/Pyykkölä. Tilaisuuteen järjestetään yhteiskuljetus Helsingistä. |
|
| 29.10.2008 |
| Työmahdollisuuksia Brysselissä |
| Centre for European Studies hakee ihmisiä kahteen uuteen tehtävään, sijaintipaikka Brysseli. Hallintopäällikön hakuilmoituksen löydät täältä, tutkimuspäällikön hakuilmoituksen taas tästä. Aikaisemmin tällä sivustolla on myös ilmoitettu jatkuvassa haussa olevat opiskelijaharjoittelijoiden paikat. Niiden osalta hakuimoitus löytyy täältä. |
|
| 28.10.2008 |
| CESn Akateemisen neuvottelukunnan suositukset tutkimustoiminnan painopisteiksi |
| EPPn jäsenpuolueiden tunnustamat think tankit ovat liittymässä yhteiseen, euroopanlaajuisen kattojärjestöön (Center for European Studies). Järjestön tutkimustyön valmistelusta vastaava elin, Academic Counsil, on päättänyt tutkimustoiminnan painopisteistä seuraaville vuosille. Tutkimusteemoista kiinnostuneet tutkijat voivat jatkossa hakea rahoitusta teema-alueiden tutkimushankkeilleen. Raportin neuvottelukunnan kokouksesta ja päätettyjen painopisteiden tarkemman kuvauksen löydät edustajamme, professori Risto Harisalon artikkelista täältä. |
|
| 17.10.2008 |
| Sääntelyn vaikutus työn luomiseen -tutkimus on ilmestynyt |
Tutkimus käsittelee sääntelyä ja sen vaikutusta yritysten haluun ja kykyyn luoda uutta työtä ja työllistää. Yritysten luottamusmiehet ja toimitusjohtajat arvioivat tätä vaikutusta. He ovat yllättäen monissa kohdissa samaa mieltä sääntelyn myönteisistä ja kielteisistä vaikutuksista.
Tutkimus vahvistaa käsitystä, että sääntelyllä ei ole automaattisesti haluttuja myönteisiä vaikutuksia, sillä on myös ennakoimattomia kielteisiä vaikutuksia.
Tutkimus löytyy pdf-versiona täältä.
Professori Risto Harisalon esittämät diat tutkimuksen julkistamistilaisuudessa 15.5.2008 löytyvät täältä.
Tutkimuksen voi tilata näiden sivujen ilmoittautumislomakkeella. |
|
| 14.10.2008 |
| Suomen Toivo -ajatuspajan kansainvälinen kattojärjestö on avannut omat nettisivut |
EPPn jäsenpuolueita lähellä olevien think tankkien eurooppalainen yhteistyöjärjestö, Center for European Studies (CES), on avannut omat nettisivut. Ne löytyvät osoitteesta www.thinkingeurope.eu
Hyviä lukuhetkiä! |
|
| 1.10.2008 |
| Kokoomuslaisten tyytyväisyys puolueeseensa on tutkittu |
Kokoomuslaisten tyytyväisyyttä on tutkittu säännöllisesti vuodesta 2005. Terveisiä on jälleen tänä kesänä annettu niin Kokoomukselle valtakunnallisena toimijana kuin sen piirijärjestöille ja paikallisyhdistyksille sekä jäsenliitoille ja kokoomuslaiselle medialle. Uusimman selvityksen mukaan jäsenet ovat edelleen varsin tyytyväisiä puolueensa valtakunnalliseen ilmeeseen ja toimintaan. Ministereistä parhaiten arvioitiin onnistuneen Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin. Kritiikin aiheitakin toki löytyi. Tekijän näkökulmasta suurin huoli on vähentynyt vastaamisinnokkuus.
Lue lisää |
|
| 27.8.2008 |
| Risto Harisalo valittu CESn tieteelliseen valtuuskuntaan |
Euroopan Kansapuolue EPPn jäsenpuolueiden eurooppatasoinen think tank, Center for European Studies, on perustanut tutkimustyön tueksi monikansallisesti kootun tieteellisen neuvottelukunnan. Kokoomusta neuvottelukunnassa edustaa professori Risto Harisalo Tampereen yliopistosta. CESn pääsihteerinä toimii Tomi Huhtanen, jonka mielestä eurooppatasoinen poliittinen suunnittelu tarvitsee omaa tutkimustoimintaa. "Kansalliset puolueet voivat ammentaa ideoita ohjelmatyöhönsä yliopistoista, asiantuntijoilta ja paikallisjärjestöiltään. Euroopan tason puolueilta tällaiset lähteet puuttuvat" Huhtanen korostaa.
Tieteellinen neuvottelukunta on jäsentänyt tutkimusalueet viiteen lohkoon: taloudelliset ja sosiaaliset prosessit, EU:n transatlanttiset suhteet, energia ja ympäristö, etiikka ja arvot sekä politiikan prosessit (mm. vaalikampanjat). |
|
| 18.8.2008 |
| Leffaliput on arvottu |
Kevään käynnissä ollut Kuntakorva-ideageneraattori on ollut suositumpi kuin kukaan uskalsi etukäteen kuvitella. Kuntakorvassa on käynyt tähän päivään mennessä 31397 vierailijaa, jotka ovat tehneet 15588 teemaehdotusta sekä arvioineet 79411 ja lukeneet 358092 kertaa toisten tekemiä ehdotuksia. Saa nähdä millaisiin lukemiin demarien Unelmatehdas pääsee.
Vastausintoa heräteltiin lupaamalla arpajaisvoittoina kaikkien osallistuneiden kesken leffaliput. Suoritetun arvonnan tuloksena voitot menevät seuraaville henkilöille: Iiris Kainulainen Kellokoskelta, Päivi Mäkinen Veikkolasta, Jan Henriksson Lohjalta, Anitta Raitanen, Piia Manner Vantaalta, Aki Tiilikainen Tampereelta, Risto Kotro Helsingistä, Satu Wikström Vantaalta ja Mervi Majuri Vantaalta. Onnea voittajille!
Kuten toisaalta ajatuspajan nettisivuilla on kerrottu toimii Kuntakorva edelleenkin. Uutuutena on valmis työkalu, joka tulostaa kuntakohtaiset kunnallisvaaliehdotukset. Tätä ominaisuutta voi hyvin käyttää kuntakohtaisten kunnallisvaaliohjelmien laadinnassa. Työkalu löytyy osoitteesta http://www.kuntakorva.fi/raportointi |
|
| 11.8.2008 |
| Kuntakorva kuntien vaalikampanjoiden suunnitteluavuksi |
Kuntakorva-ideageneraattori houkutteli kevään aikana lähes 30 000 kiinnostunutta kävijää sivuilleen. Kuntakorvaan tehdyt kunnallisvaaliteemat on nyt entistä joustavammin hyödynnettävissä kuntakohtaisten kampanjoiden suunnittelussa. Osoitteessa http://www.kuntakorva.fi/raportointi voit nimittäin listata reaaliaikaisesti Kuntakorvaan tulleet teemaehdotukset kuntakohtaisesti. Valitse oikean laidan valikosta haluamasi kunta (tai useampi kunta pitämällä CTRL-näppäintä pohjassa tehdessäsi valintoja) ja paina "Listaa". Ehdotukset järjestetään tallennusajan mukaan niin, että uusin näykyy ensimmäisenä.
Voit kerätä lisää ehdotuksia alueeltasi lähettämällä linkkiä www.kuntakorva.fi eteenpäin omia kanaviasi pitkin! Nyt kuntalaiskyselyn toimeenpano ja raporttien tulostaminen on teknisesti helpompaa kuin koskaan. |
|
| 5.8.2008 |
| Työharjoittelumahdollisuus Brysselissä |
| EPPn virallinen think tank - Center for European Studies - hakee toimistoonsa Brysseliin työharjoittelijoita kolmesta kuuteen kuukauteen kestävälle jaksolle. Edellytyksenä on mm. yliopistollinen loppututkinto. Hakuaika on jatkuva. Tarkempia tietoja löydät tästä. |
|
| 24.6.2008 |
| Julkinen sääntely: ratkaisu ja ongelma |
| ”Se varmuus, jonka Iso-Britannian laki jokaiselle ihmiselle antaa siitä, että hän saa nauttia oman työnsä hedelmistä, riittää nostamaan minkä tahansa maan kukoistukseen.” Ennustettavasta laista johtuvan ”nautintaoikeuden – johon kuuluvat monet ihmiselämän kummallisuudet – rajoittaminen ei kuitenkaan lannoita kukoistusta.” |
|
|
Vähän kiemuraisesti sanottu, mutta hetken tankkauksen jälkeen paljastuu noista Adam Smithin 1776 julkaisemista ajatuksista tähänkin päivään soveltuvaa yhteiskuntapoliittista viisautta. Terveiset menevät erityisesti lainsäätäjille, joille uuden säännöstön luominen näyttäytyy kustannusneutraalilta tavalta edistää hyvää ja vastustaa pahaa. Niukka, neutraali ja läpinäkyvä lainsäädäntö varmistaa todennäköisimmin yhteiskunnan kukoistuksen ja yksilöllisten ”kummallisuuksienkin” tyydyttymisen.
Oheiset lainaukset löytyvät Suomen Toivo –ajatuspajan viimeisimmän kirjallisen tuotoksen, Julkinen sääntely: Ratkaisu ja ongelma, esipuheesta. Tiivis 22 sivun policy brief taustoittaa ja tulkitsee ajatuspajan äskettäin julkaisemaa tutkimusta, joka käsittelee pk-yritysten kokemia vaikeuksia sovellettaessa työmarkkinoiden sisäistä ja julkisen hallinnon ulkoista sääntelyä henkilöstöä työllistettäessä. Vankkaan liberalistiseen perinteeseen ankkuroituvan dokumentin viesti päättäjille on selkeä: julkinen sääntely kalvaa järjenvastaisesti maaperää niiltä tavoitteilta ja pyrkimyksiltä, joita sillä halutaan edistää. Se heikentää ihmisten vapautta ja kekseliäisyyttä vahvistamalla uskoa, että yhteiskunnallisia asioita on mahdollista korjata vain keskitetyillä poliittisilla ratkaisuilla. Se ummistaa silmänsä mahdollisuudelta, jonka mukaan demokraattiset enemmistöt voivat käyttää valtaansa yhtä mielivaltaisesti kuin entisaikain itsevaltaiset hallitsijat. Lue koko inspiroiva ja aatteellista hehkua hohkaava teos osoitteesta http://www.kokoomus.fi/mp/db/material_folder/x/IMG/58376:11701/file/Pohdinnallinen%20yhteenveto%20Harisalon%20tutkimuksesta | |
|
| 23.6.2008 |
| Ajatuspajan osoite on muuttunut |
| Suomen Toivo ajatuspaja on muuttanut puoluetoimiston mukana uuteen osoitteeseen, joka onkin vanha tuttu: Kansakoulukuja 3. 3. krs 01100 Helsinki. Ajatuspaja miehittää kolmannen kerroksen yhdessä jäsenliittojen kanssa. Lähistöllä on siis nuorekasta, jopa varhaisnuorekasta, ja naisellista menoa! |
|
| 10.6.2008 |
| Perustulo sosiaaliseksi innovaatioksi |
| YTM Markku Ikkala Jyväskylästä jatkaa Suomen Toivo -ajatuspajan viime vuonna julkaiseman Perustulo-teeman analysointia. Aihe on ajankohtainen, onhan teemaan liittyvä puoluekokousaloitekin käsittelyssä kesäkuun puoluekokouksessa. Lue Ikkalan artikkeli täältä. Lyhenetty versio löytyy oheiselta Kynävieras-palstalta. |
|
| 2.6.2008 |
| Kokoomuksen Talouspoliittinen Seura on julkistanut kannanoton ’Kohti parempaa työllisyyttä" |
Kokoomuksen Talouspoliittinen Seuraon julkistanut kannanoton ’Kohti parempaa työllisyyttä, työvoiman saatavuutta’. Kannanoton on valmistellut seuran erityinen työllisyystyöryhmä, jonka jäseninä toimivat Hermann Alatalo, Pekka Castrén, Jorma Karlstedt ja Arto Satonen.
Kannanotossa korostetaan työvoimakoulutuksen vaikuttavuuden parantamisen tärkeyttä, työvoimakoulutuksen integroimista koko koulutusjärjestelmään ja sen - samoin kuin kaiken muun ammatillisen koulutuksen - sekä työnvälityksen suuntaamista aiempaa paremmin palvelemaan työvoiman tarvitsijoita. Seura näkee myös, että työvoiman tarvitsijoiden – myös pk-yritysten - on valtion tuella voitava lähteä rekrytoimaan tarvitsemaansa työvoimaa myös ulkomailta. Seuran esittämiä muita toimenpiteitä – joihin ei tässä kannanotossa laajemmin keskitytä - työllisyyden parantamiseksi ja työvoiman saatavuuden turvaamiseksi ovat tuloverotuksen sekä yritysverotuksen keventäminen ja yrittäjyyteen kannustaminen lainsäädännöllisin keinoin. Lisäksi seuran mukaan työuria on pidennettävä ja aktiivista työperusteista maahanmuuttoa on edistettävä työvoiman tarjonnan lisäämiseksi. Ylityösäännöksiin on lisättävä yksilöllistä joustoa. Myös työttömyysturvan sekä muun sosiaaliturvan kannustavuutta on lisättävä niin, että työn vastaanottaminen on kaikissa tilanteissa kotiin jäämistä kannattavampi vaihtoehto.
Kannanotto kokonaisuudessaan tämän viestin alla, liitetiedostona sekä osoitteessa http://www.kotary.net/index.php?id=10171
Lisätietoja:
KOTAn puheenjohtaja Ari Konttas 050 3389 745 ari.konttas@gmail.com,
työllisyystyöryhmä:Hermann Alatalo 040 5572 279 hermann.alatalo@kotary.net
|
|
| 17.4.2008 |
| Kuntakorvan ensimmäinen raportti on valmistunut |
Kuntakorva-ideageneraattoriin on tähän mennessä käynyt tutustumassa yli 23 000 suomalaista. Aineistosta on tehty ensimmäinen raportti, joka löytyy Suomen Toivo -ajatuspajan nettisivuilta.
Varsinaisen raportin lisäksi ajatuspajan sivuilta löytyy yhteenvetolistaus kaikista kokoomuksen jäsenten esittämistä tavoitteista. Raaka-aineena on n. 9000 ehdotusta. Ehdotukset kunnallisvaalitavoitteiksi on kirjattu aihealueittain 17 eri teemaan ja teemojen alle kunkin ehdotuksen saaman tärkeys-arvioinnin perusteella. Osoite on www.toivoajatuspaja.fi/julkaisut. |
|
| 9.4.2008 |
| Ideageneraattori tuottaa näkemyksiä |
Suomen Toivo -ajatuspaja on avannut nettiin kunnallisvaalien sisältösuunnitteluun soveltuvan työkalun, Kuntakorvan. Kokoomuksen jäsenet ja kansalaiset laajemminkin on kutsuttu kertomaan omat näkemyksensä kunnallispolitiikan painotuksista. Samalla voi arvioida ja arvottaa muiden tekemiä ehdotuksia. Innovaatiojärjestelmän takana on nerokas ohjelma, joka tekee analyyseja ja yhteenvetoja generaattoriin tallennetuista ideoista. Kaikki mukaan, Korvat ovat jälleen kuunteluasennossa!
Kuntakorvan ensimmäisessä vaiheessa kuuntelimme Kokoomuksen jäsenistön ja heidän ystäviensä ehdotuksia. Nyt on käynnissä kansalaisjärjestökentän tavoitteiden kartoitus. Kolmannessa vaiheessa Kuntakorva avataan suurelle yleisölle vilkkaasti käytetyn iltapäivälehden nettilehden kautta.
Helmikuun loppuun mennessä erillisiä Kuntakorvan käyttäjiä on ollut 12557 kpl, teemoja ehdotettu 10774 kpl, teemoja arvioitu 52395 kertaa, kavereita kutsuttu 1636 kpl, joista 611 kpl on vastannut haasteeseen. Miehiä vastaajista on ollut 56,7%, työntekijöitä/toimihenkilöitä 50%. |
|
| 9.4.2008 |
| Seminaari PK-yritysten työllistämisongelmista 15.5.2008 |
| Suomen Toivo -ajatuspajan projekti työn kysynnän ja tarjonnan kohtaanto-ongelmista tuottaa raportin, jonka julkistaminen tapahtuu 15.5 järjestettävässä seminaarissa klo 17.00-19.00 Suomalaisella Klubilla. Tilaisuudessa kuullaan mm. professori Risto Harisalon analyysi julkisen sääntelyn vaikutuksista työllistämismahdollisuuksiin sekä kansanedustaja Arto Satosen analyysi eduskunnassa valmistelussa olevista työvoimapulaa lieventävistä toimenpiteistä. Tilaisuuden järjestää Suomen Toivo -ajatuspaja yhteistyössä Kokoomuksen Talouspoliittisen yhdistyksen kanssa. Tilaisuuteen osallistuminen edellyttää ennakkoilmoittautumisen. |
|
| 8.2.2008 |
| Suomen Toivo -ajatuspaja jäseneksi EPPn think tank -verkostoon (CES) |
Suomen Toivo -ajatuspaja valitiin 10.1.2008 Brysselissä pidetyssä yleiskokouksessa Centre for European Studies -verkoston jäseneksi. Jäsenyys toteutui virallisesti Kansallisen Sivistysliiton nimissä. Verkoston tavoitteena on tiivistää EPPn (http://www.epp.eu/index.php) jäsenpuolueiden kanssa yhteistyössä toimivien think tankkien keskinäistä yhteistyötä, parantaa puolueiden päätöksenteon tutkimuksellisia lähtökohtia sekä herättää mielenkiintoa ja keskustelua poliittisista teemoista eurooppatasolla. CERn toiminta käynnistyi syksyllä 2007. Suomen lisäksi vuosikokous hyväksyi jäseniksi ajatuspajat Unkarista ja Kroatiasta. Slovakialaisen säätiön hakemus siirrettiin maaliskuussa pidettävään yleiskokoukseen. Uusien jäsenhakemusten lisäksi maaliskuun kokouksen listalla on verkoston nimen muuttaminen. Ehdotuksena nostettiin esiin Helmut Kohl Centre for European Studies -nimi. Sisäiseksi työkieleksi päätettänee englanti. |
|
| 16.1.2008 |
| Taloudelliset kannustimet muuttaa työn perässä metropolialueelle vähäiset |
Asumisen kalleus rajoittaa tulomuuttoa ja työvoiman tarjontaa Helsingin seudulla. Asumis- ja matkakustannusten nousun vuoksi työllistyminen pääkaupunkiseudulle lisää usein vain vähän alueen ulkopuolella asuvan työttömän tuloja. Etenkin perheellisille pendelöinti eli työssäkäynti kotipaikkakunnan ulkopuolella on muuttamista edullisempi vaihtoehto. Pääsyy asuntotarjonnan ongelmiin on, ettei kaavoitettu tonttimaa tule riittävän nopeasti rakennetuksi. Asumistukijärjestelmä voisi tukea nykyistä enemmän pääkaupunkiseudulle asettuvaa työnhakijaa. Myös pendelöinnin edellytyksiä voisi parantaa esimerkiksi työmatkasetelillä.
Lue lisää |
|
| 9.1.2008 |
| Raportti työvoimapoliittisesta seminaarista 23.11 Helsingissä |
Suomen Toivo -ajatuspajan työvoimapoliittinen seminaari kokosi yhteen puolen sataa talous- ja työllisyyspolittikasta kiinnostunutta Suomalaiselle Klubille 23.11. Kansanedustaja Arto Satosen puheenjohtaman seminaarin alustukset kartoittivat työllistymiskysymyksiä ajankohtaisista valtionhallinnon kehittämishankkeista ideologisiin peruskysymyksiin ja kuntakohtaisiin ratkaisumalleihin. Seminaarissa todettiin, että kohtaanto-ongelma on muuttumassa selkeäksi työvoimapulaksi. Tällä hetkellä 55% yrityksistä ilmoittaa, että niillä on vaikeuksia saada työvoimaa. Järjestöissä on tällä hetkellä tukityöllistettyinä 17 500 henkilöä, joista vakituisen työpaikan saa keskimäärin 5-15%. Käytännöissä kansalaisyhteiskunnan toimijoita pyöritetään valtion rahalla. Aktiivisen työvoimapolitiikan kohteena (mm. koulutus, tukityöllistäminen, starttiraha jne.) on tällä hetkellä 90 000 henkilöä, kun syvimmän laman aikanakin heitä oli vain 125 000. Verkkouutisten raportti alustuksista löytyy osoitteesta:
http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/talous/118214.html
Harkinnan alla olevina ratkaisumalleina työvoiman kohtaanto-ongelman lievittämisessä nousi esille ammatillisen koulutuksen opiskelijamäärien lisääminen erityisesti pääkaupunkiseudulla, komennusmiestyöryhmän ehdotusten (erityisesti muuttoavustuksen) täytääntöönpano, työkyvyttömyys/osa-aikaeläkkeläisten ja eläkeputkessa olevien hyödyntäminen työmarkkinoilla sekä vuorotteluvapaajärjestelmän uudelleenarviointi.
Osa tilaisuuden diaesityksistä löytyy täältä:
- Ari Sauroksen diat
- Risto Harisalon diat
- Arto Laurikaisen diat
- Nina Martikan diat |
|
| 4.12.2007 |
| Kokoomuspuolueiden ajatuspajat järjestäytyivät Eurooppa-tasolla |
European People's Party (EPP) on Kokoomuksen sisarpuolueiden eurooppalainen kattojärjestö. EPP puolueiden koulutus- ja tutkimustyön tueksi perustettiin n. kuukausi sitten Centre for European Studies ASBL", lyhennettynä CES. Säätiön tarkoituksena on arvioida ja ottaa osaa Euroopan Unionin politiikan muotoiluun, järjestää seminaareja, tuottaa julkaisuja tärkeistä Eurooppa-teemoista sekä organisoida yhteistyötä tutkijoiden, toimittajien ja mielipidevaikuttajien kanssa. Perustavan kokouksen osanottajina säännöt allekirjoittivat kahdeksan think tankkia seitsemästä eri maasta. Säätiön ensimmäiseksi johtajaksi valittiin suomalainen Tomi Huhtanen.
Unkarilaista Fidesz-puolueen säätiötä kokouksessa edusti Zoltan Balog, jonka Kansion johtokunta tapasi opintomatkallaan Budapestissä 19.10.2007. Puolueita lähellä olevat säätiöt ovat saaneet Unkarissa rahoitusta suoraan valtion budjetista vuodesta 2003. Taustalla on toive elvyttää 40-vuotisen totalitarismin aikana pahasti rämettynyttä kansalaisyhteiskuntaa. Ensimmäinen kansalaisjärjestö perustettiin Unkariin v. 1988 sen jälkeen kun ne kiellettiin v. 1940. |
|
| 23.10.2007 |
| Suomen Toivo -ajatuspajan synnyttäminen alkoi |
Suomen Toivo -ajatuspajan synnyttäminen alkoi keväällä 2007 tutustumis- ja vertailukehittämisen kierroksella muihin suomalaisiin think tankkeihin. Laajan kierroksen tuloksena on saatu aikaan kokonaiskuva suomalaisesta ajatuspajatyöstä sekä iso joukko hyviä käytäntöjä. Perjantaina 28. syyskuuta parikymmenpäinen intellektuellien joukko kokoontui työstämään tästä materiaalista Suomen Toivolle käyttökelpoista toimintamallia. Keskeisiksi kysymyksiksi keskustelussa nousivat ajatuspajan asiakaskunnan määrittely ja suhde puolueeseen. Seuraava suunnittelupalaveri päätettiin pitää 26.10 klo 13.00-16.00 ravintola Bankin tiloissa. Tuolloin teemana on Suomen Toivo -ajatuspajan toiminnan sisältöteemojen hahmottelu. |
|
| 5.10.2007 |
| Töitä on - tekijöitä tarvitaan |
Arto Satonen on mukana Suomen Toivo -ajatuspajan projektissa, jonka teemana on työvoiman tarjonnan ja kysynnän kohtaanto-ongelmat. Oheisessa artikkelissa kansanedustaja Satonen kuvaa keskeisimpiä toimenpiteitä, joita hallitus on työvoiman liikkuvuuden lisäämiseksi päättänyt ottaa käyttöön.
Lue lisää |
|
| 25.9.2007 |
| Perjantainen ideariihi työstää toimintamallia |
| Suomen Toivo -ajatuspajan synnyttäminen alkoi keväällä 2007 tutustumis- ja vertailukehittämisen kierroksella muihin suomalaisiin think tankkeihin. Laajan kierroksen tuloksena on saatu aikaan kokonaiskuva suomalaisesta ajatuspajatyöstä sekä iso joukko hyviä käytäntöjä. Perjantaina 28. syyskuuta parikymmenpäinen intellektuellien joukko kokoontuu työstämään tästä materiaalista Suomen Toivolle käyttökelpoista toimintamallia. |
|
| 24.9.2007 |
| Työvoimapoliittinen seminaari |
Aika Perjantai 23.11.2007
Paikka Suomalainen Klubi, Kansakoulukuja 3. 5. krs, 00100 Helsinki
Ohjelma
Klo 12.00 Ilmoittautuminen ja lounastarjoilu
12.30 Hallitusohjelma, valtion vuoden 2008 talousarvio ja kehittämishankkeet
- Työn, yrittämisen ja työelämän politiikkaohjelma
- Suomalaisen joustoturvamallin kehittely
- Työmarkkinoiden kohtaanto-ongelman lievittäminen
Kansanedustaja Arto Satonen
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja
Johtaja Matti Pukkio
Työministeriö
Erityisavustaja Ari Sauros
Valtiovarainministeriö
14.00 Työn luominen Suomessa –tutkimushanke
- onko ideologioilla sijaa työvoimapolitiikassa
Professori Risto Harisalo
Tampereen yliopisto
15.00 Paltamon malli
- monimutkaiseen ongelmaan yksinkertainen ratkaisu
Arto Laurikainen
Kunnanjohtaja
Paltamon kunta
15.30 Nuorten syrjäytyminen ja työvoiman saatavuus
- 100 000 nuorta työvoiman ulkopuolella
- työpajatoiminnan mahdollisuudet
Toiminnantarkastuspäällikkö Armi Jämsä
Valtiontalouden tarkastusvirasto
16.00 Loppukeskustelu ja päivän yhteenveto
16.30 Tilaisuus päättyy
Tilaisuuden järjestää Suomen Toivo -ajatuspaja. Ilmoittautuminen lomakkeella täältä. Mahdollisia lisätietoja antaa: Markku Pyykkölä(markku.pyykkola@kansio.fi, +358 500 442 761)
|
|
| 14.6.2007 |
| Työvoimatoimistojen toiminnassa huomattavia eroja |
Työvoimatoimistojen toiminnassa huomattavia eroja
KTM Sanna-Mari Hynnisen kansantaloustieteen väitöskirjan ”Matching in Local Labour Markets: Empirical Studies from Finland” (Kohtaanto paikallisilla työmarkkinoilla: Empiirisiä tutkimuksia Suomesta) tarkastustilaisuus. Vastaväittäjänä professori Monojit Chatterji (University of Dundee, Scotland, UK) ja kustoksena professori Jaakko Pehkonen.
Sanna-Mari Hynnisen väitöstutkimuksen mukaan työpaikkojen täyttäminen alueellisilla työmarkkinoilla Suomessa on vaikeutunut. Työpaikkojen täyttämisessä on kuitenkin selkeitä ja pysyviä eroja työvoimatoimistojen välillä. Mikäli kaikki alueet toimisivat yhtä tehokkaasti kuin tehokkain alue, täyttyneiden työpaikkojen määrä kasvaisi yli 10 prosentilla kuukaudessa.
Aiheesta lisää |
|
| 14.6.2007 |
| 25.5.2007 Väitös: Nykyinen koulutus- ja oppimiskulttuuri vieras ikääntyville pitkäaikaistyöttömille |
YTM Piia Silvennoisen sosiologian väitöskirjan ”Ikä, identiteetti ja ohjaava koulutus. Ikääntyvät pitkäaikaistyöttömät oppimisyhteiskunnan haasteena” tarkastustilaisuus. Vastaväittäjänä professori Vilma Hänninen (Kuopion yliopisto) ja kustoksena professori Jyrki Jyrkämä.
Piia Silvennoinen tutki väitöskirjassaan, millainen merkitys työvoimapoliittisella koulutuksella on ikääntyvien pitkäaikaistyöttömien elämässä. Koulutusten oletetaan parantavan ikääntyvien pitkäaikaistyöttömien työmarkkinakelpoisuutta ja elämänhallintaa. Silvennoinen haki vastausta siihen, miten ikääntyvät pitkäaikaistyöttömät itse suhtautuvat työvoimapoliittisiin koulutuksiin; onko niistä heille haittaa vai hyötyä.
Aiheesta lisää
|
|
| 14.6.2007 |
| Uudet työllistämisen tavat -väitöskirja ilmestynyt |
Uudet työllistämisen tavat hakevat käyttövoimansa useiden eri toimijoiden yhteistyöstä
VTM Mika Ala-Kauhaluoman väitöstutkimuksen tarkastelun kohteena ovat olleet Suomessa 1990-luvun puolivälin jälkeen käyttöön otetut työllistymisen ja hyvinvoinnin tukemisen tavat. Päätarkoituksena on ollut analysoida ja kuvailla aihepiiriin keskittyvien uusien hankkeiden toimenpiteiden ja toimintamallien taustoja, toimeenpanoa ja tuloksellisuutta.
Uusille työllistymisen tukemisen tavoille on tunnusomaista, että se ei ole perinteisen valtion normiohjauksen vaikutuspiirissä, vaan omaa kehittämis- tai toimeenpanovaiheessa suhteellisen vapaan toimivallan valtioon nähden tai on siitä kokonaan riippumaton.
Aiheesta lisää
|